Jokiristeily Pietarista Moskovaan
Neva, Laatokka, Syväri, Ääninen, Valkeajärvi, Volga, Moskova-joki, Neva Pietari – Mandrogi – Kizhi – Goritsy – Jaroslavl – Uglich – Moskova
Tsaarinajan tunnelmaa ja slaavilaista nostalgiaa - suosittu teemaristeily Pietarista Moskovaan toteutetaan jo neljännen kerran.
Matka alkaa bussilla Pietariin, josta jatketaan risteilyaluksella Moskovaan. Moskovasta Helsinkiin palataan mukavasti junalla, makuuvaunussa. Risteilyn aikana on runsaasti ohjelmaa, kuten asiantuntijaluentoja, viihdeohjelmaa, venäjänkielen kurssi, ohjattua aamuvoimistelua, yhteislaulua.
Risteily Pietarista Moskovaan kulkee suomensukuisten vepsäläisten ja karjalaisten vanhojen asuinsijojen kautta. Laiva risteilee mahtavien Šeksna- ja Volgajokien kautta 227 kilometriä pitkälle Baltian kanavalle. Jo tsaarit haaveilivat tästä reitistä, mutta Pietari Suuren aloittama kunnianhimoinen kanavahanke valmistui lopullisesti vasta Stalinin aikana. Kaivettujen kanavien hinta oli kova, ja siitä saa aavistuksen vielä tänäänkin: kylät ja kaupungit ovat jääneet veden alle, kirkontorni kohoaa vedestä, puiden latvukset päilyvät risteilijän alla. Risteilyreitillä on kymmeniä väyliä ja vesisulkuja, kaupunkeja ja luostareita, mahtavia nähtävyyksiä kuten Venäjän vanhimpiin kaupunkeihin kuuluva Uglitch, suuresta luostaristaan ja sen kirjastosta kuulu Goritsy, Unescon maailmanperintökohteet Kirill Ferapontovin luostari ja Kizhin saari kirkkoineen.
Risteilyhinta/henkilö hyttiluokittain (katso laivatiedot)
| C3 998 | B2 1458 (2.kansi) | A2 1658 |
| C2 1248 | B2 1558 (3.kansi) | A1 1748 |
| B1 1628 (2. kansi) | Lux 1848 |




