Salmi
Uuksu-, Tulema- ja Miinalajokien ympärillä sijaitsee luonnonkaunis Salmi kylä. Majoitumme omatoimisesti salmilaisessa perheessä kylän taajama-alueella. Pyrimme siihen, että perheessä joku puhuu joko suomen tai karjalankieltä. Perheet on valittu olosuhteet huomioiden hyvin toimeentulevien joukosta, jolloin asumistaso on kodikkaan siistiä. Katkoksia sähkön ja veden jakelussa saattaa esiintyä, joten suosittelemme taskulampun mukaan ottamista etenkin syksyiseen aikaan.
Suomalaisessa bussissa on suomalainen matkanjohtaja bussimatkan aikana. Perillä Salmissa lomaillaan omatoimisesti mutta pidempiä retkiä varten voimme varata jo etukäteen käyttöönne oman auton kuljettajineen.
Alla oleviin hintoihin lisätään viisumimaksu 67 €/henkilö.
Viisumin hankintaan tulee varata aikaa noin kaksi viikkoa.



