Gori

Sida Kartlin pääkaupunki Gorin piirikunnassa sijaitsevassa kaupungissa on ollut asutusta jo antiikin aikaan. Strategisensa sijaintinsa vuoksi sitä ovat hallinneet niin persialaiset kuin osmanit ja ollut useiden hyökkäyksien kohteena. 1700-luvulla Gori palasi jälleen georgialaisten hallintaan. Kuninkaat Teimuraz ja Erekle II kehittivät kaupungin kulttuuria ja taloutta. Koko 1800-luvun ajan kaupungin väkiluku ja koko kasvoivat, kunnes 1920 maanjäristys tuhosi kaiken. Neuvostoaikana Gori oli merkittävä teollisuuskeskus, joka muiden Geogian kaupunkien kanssa kärsi talouden romahtamisesta ja väestökadosta Neuvostoliiton hajoamisen kriisin takia vuonna 1991. 

Georgia lisäsi armeijansa toimintaa Gorissa ja sen ympäristössä siirtäen Tbilisin keskussotilassairaalan Goriin vuonna 2006. Tammikuussa 2008 kaupungissa otettiin käyttöön Naton toinen sotilastukikohta. Venäjä-Georgian sodan yhteydessä Goria pommitettiin samana vuonna, ja Venäjän armeija valtasi kaupungin useiksi päiviksi.

NÄHTÄVYYDET

Gori tunnetaan paitsi Stalinin synnyinkaupunkina, myös kallioiselle kukkulalle rakennetusta Goris tsikhe - linnoituksestaan. Toisella kukkulalla on suosittu pyhiinvaelluskohde Goridzvarin Pyhän Yrjön kirkko 1700-luvulta. Myös muinainen Uplistsikhenkiveen hakattu kaupunki ja Atenis Sionin kirkko 600-luvulta sijaitsevat kaupungin lähistöllä. Kaupungissa on myös Stalinille omistettu museo. 

Pakettimatka