Mtskheta

Mtskheta on yksi Georgian vanhimmista kaupungeista. Se sijaitsee parikymmentä kilometriä Tbilisistä pohjoiseen Aragvi- ja Mtkvari-jokien yhtymäkohdassa. Nykyisen kaupungin lähistöllä sijaitseva Armazi toimi Iberian kuningaskunnan pääkaupunkina 400–500-luvulle saakka, kunnes pääkaupunki siirrettiin Tbilisiin.

Mtskheta on edelleen Georgian ortodoksisen kirkon hengellinen keskus kuten se on ollut jo 300-luvun alkupuolelta asti, jolloin kristinusko otettiin Iberian valtionuskonnoksi. Mtskhetan kaupungin historialliset monumentit on otettu vuonna 1994 Unescon maailmanperintöluetteloon.

Nähtävyydet

1000-luvulla rakennettu Svetitskhovelin katedraali hallitsee kaupunkikuvaa. Paikalle on perimätiedon mukaan haudattu Kristuksen kaapu, ja sinne rakennettiin maan ensimmäinen kirkko 300-luvulla. Kuningas Vakhtang I korvasi aiemman puukirkon kivisellä 500-luvulla, ja sen jäännökset ovat edelleen jäljellä. Nykyisestä kirkosta tuli itäisen Georgian kuninkaiden hautauspaikka, ja Timur Lenkin joukot vahingoittivat sitä 1300-luvun lopulla. Kupoli restauroitiin 1400-luvulla. Kirkkoa ympäröi 1700-luvun aikana rakennettu muuri.

500-luvun lopulla rakennettu Džvarin luostari, joka kohoaa korkealla kukkulalla kaupungin yläpuolella. Monille georgialaisille kirkko on maan pyhin paikka. Perimätiedon mukaan Pyhä Nino asetti paikalle ristin käännytettyään maan kristinuskoon.

Samtavron kirkko sijaitsee Aghmašenebeli-kadun varrella. Se toimii nykyisin nunnaluostarina, mutta se oli aiemmin Mtskhetan herrojen residenssi ja perimätiedon mukaan sinne on haudattu kuningas Mirian III ja hänen puolisonsa Nana. Suuri kirkko on rakennettu 1130-luvulla, mutta paikalla on myös pienempi 300-luvun kirkko.

Joen rannalla sijaitsee Antiokin kirkko, joka on ruusutarhan ympäröimä.

Mtskhetassa on myös kaupunginmuseo. Siellä esitellään esimerkiksi alueelta löydettyä arkeologista aineistoa, kuten koruja.

Kaupungin lähistöllä sijaitsee raunioitunut Bebris tsikhen linnoitus. Se rakennettiin suojelemaan Mtskhetaa pohjoisesta tulevilta hyökkäyksiltä.

 Armazin akropoliin rauniot ja Tsitsamurin linnoitus sijaitsevat muutaman kilometrin päässä kaupungista. 

Pakettimatka