Venäjän kultainen kehä
Moskovasta koilliseen sijaitsee rykelmä ikivanhoja kaupunkeja, jotka yhdessä muodostavat Venäjän kultaisen kehän. Nimitys juontuu osittain siitä, että kaupungeilla on ollut merkittävä rooli Venäjän historiassa mutta myös niiden vanhojen luostareiden ja kultakupolisten kirkkojen uskomattomasta kauneudesta. Kiertomatkalla tutustutaan muinaisiin kaupunkivaltioihin, jotka 1000–1600-luvuilla muodostivat Venäjän hallinnollisen, kirkollisen ja kaupankäynnin keskuksen, aina siihen asti kun Moskovasta kehittyi valtakunnan pääkaupunki. Moskovan valta alkoi kasvaa 1300-luvulla ja Iivana Suuren koottua muut kaupunkivaltiot alaisuuteensa, Venäjän onnistui vapautua mongolivalloittajista. Seuraavalla vuosisadalla Bysantin kukistumisen myötä Venäjä alkoi nähdä itsensä jo kolmantena Rooman valtakuntana. Kultaisen kehän kaupungeissa voi nykyäänkin vielä aistia vanhan Venäjän historiallista tunnelmaa sekä ihailla vanhaa venäläistä rakennustaidetta.
Avaa tästä tulostettava esite!
Alla oleviin hintoihin lisätään viisumimaksu 67 €/henkilö.
Viisumin hankintaan tulee varata aikaa n. kaksi viikkoa.






