Solovetsk

SOLOVETSKIN SAARISTO

Saaristo Vienan merellä, Äänislahden suulla Kemin kaupungin kohdalla n. 40 km rannikolta. Samanniminen pääsaari, jonka pituus 24 km, leveys 16 km, pinta-ala 246 neliökilometriä. Sen itäpuolella pienemmät Anzerskin saari (Hanhisaari), Iso ja Pieni Muksalmen saari sekä joukko pikkusaaria (Jänissaari, Kontusaari) ja luotoja.
Saaristossa on epätavallisen leuto ilmasto sijaintiin nähden, 165 km Napapiiristä etelään.
Suurimmat Vienanmeren lahdet Solovetskin saaristossa ovat Dolgajan, Solovetskin, Kolminaisuuden (Troitskajan) ja Novososnovskajan lahti.
Vienanmeri on erittäin kiinnostava kohde tutkijoille, se on osa Jäämerta ja siinä arktisen meren vesi sekoittuu laskeviin jokivesiin. Lahdessa on runsas kanta erilaisia eläin- ja kalalajeja, usein näkee esim. maitovalaiden leikkiä merellä.
Solovetskin saaristossa on eräs Vienanmeren runsaimmista merileväkasvustoista, lähes 160 erilaista merilevälajia.
Anzerskin salmi erottaa toisistaan Suuren Solovetskin saaren ja Anzerskin saaren. Salmessa on usein myrskyjä, sillä täällä kohtaa kaksi merivirtaa toisensa. 
Pääsaaren rannikot ovat rikkonaiset, pinnanmuodostus hyvin kuoppainen (korkein kohta 85 m merenpinnan yläpuolella). 
Solovetskin saaret ovat järvialuetta, kaikkiaan 562 järveä, joita kanavat ja kaivannot yhdistävät. Järvet eroavat toisistaan jopa kalojen maun suhteen. Suurin osa järvistä on peräisin jääkaudelta. Osa on muodostunut entisistä merenlahdista, jotka ovat vähitellen erottuneet merestä ja muuttuneet suolattomiksi. Solovetskin järvet saavat vetensä pohjavesistä ja sateista.
Saarilla on säilynyt neoliittiseltä ajalta (2000-1000 eKr.) kivilabyrinttejä, maavalleja sekä paasi-kammioita.
Vielä 1400-luvulla alueella asui suomalais-ugrilaista väestöä, mutta Novgorodin vaikutuksen voimistuttua alueella sinne siirtyi venäläisiä talonpoikia ja kauppiaita ja alkuperäinen väestö sai väistyä.

Vuonna 1974 saaristosta perustettiin luonnon-suojelualue.
Solovetskissa on nykyään n. 1200 asukasta.
Vuosittain n. 4 kk kestävän matkailukauden aikana saarilla käy n. 25 000 turistia.

SOLOVETSKIN LUOSTARI

Luostarin vanhaa pääosaa ympäröi 1584–96 rakennettu yli kilometrin mittainen, 10–13 m korkuinen ja 6 m paksuinen kivimuuri, jossa on 7 porttia (tärkein Pyhä portti) ja 8 tornia vanhoine tykkeineen. Muurin sisäpuolella olevista yhdeksästä kirkosta on suurin Kolminaisuuden tuomiokirkko. Lisäksi luostariin kuuluu n. 20 kivirakennusta, vanha laivatelakka, konepaja ja suuri puutarha. Munkkien lukumäärä Solovetskin luostarissa oli vuosisadan alussa n. 230, 1917 epävirallisten tietojen mukaan noin 700. Siellä asui vakinaisesti noin 800 henkeä ja kävi vuosittain 11 000 - 12 000 pyhiinvaeltajaa. Luostari lakkautettiin vuonna 1917, jolloin sinne sijoitettiin rangaistus-vankisiirtola. 

 
Solovetskin luostarin perustajat olivat munkit Savvati ja Herman, jotka asettuivat Solovetskin saarelle vuonna 1429. Savvatin kuoltua vuonna 1435 Herman sai seurakseen Zosima nimisen munkin, josta tuli varsinaisen luostarin perustaja. Luostarin perustamisvuosi on 1436. Hänen vaikutuksestaan lahjoitti mm. mahtava novgorodilainen ylimysnainen Marfa Boretskaja vuonna 1450 Solovetskille Suman ja Kemin pitäjät kaikkine laajoine kalastusalueineen Vienan meren rannalla laskien siten perustan luostarin vauraudelle.
 
Vuosina 1548–66 oli igumeenina luostarin kuuluisuuden ja loiston perustaja Filip, josta myöhemmin tuli Moskovan metropoliitta. Hän oli tsaari Iivana Julman lapsuudenaikainen ystävä ja onnistui siten saamaan hallitsijalta huomattavaa taloudellista tukea luostarin rakentamiseen. Myöhemmin Moskovan metropoliittana ollessaan Filip ryhtyi arvostelemaan tsaarin julmuuksia ja koki traagisen kohtalon Iivana Julman murhautettua hänet. Hänen ajaltaan ovat melkein kaikki luostarin huomattavimmat rakennukset, kirkot, tiet ym.
 
Ruotsin hyökättyä ensimmäisen kerran Vienan vesille vuonna 1571, ryhdyttiin Solovetskiin rakentamaan myös puolustuslinnoitusta. Luostarilinnoituksen valmistuttua vuonna 1596 Solovetskin luostari sai oman varusväenkin ainoana luostarina Venäjällä. 1600-luvun puolivälissä kuului luostarin varustuksiin 90 tykkiä ja 1500 aseistettua miestä. Myös munkit saivat asekoulutuksen sodan varalta.
 
Solovetskin luostari toimi yhtenä tsaarinajan Venäjän vankiloista, jonne karkotettiin poliittiset vastustajat, vallankumoukselliset ja kirkon vanhauskoiset. Kun 1600-luvun puolivälissä Venäjän kirkkoa ja luostarilaitosta ryhdyttiin uudistamaan, asettui Solovetskin luostari vastustamaan uudistuksia. Luostarin jääräpäisyys oli niin voimakasta, että vuonna 1668 tsaari asetti sen "taloussaartoon" jäädyttämällä luostarin varat ja kaupankäynnin. Mantereen asukkaiden tukemana ja huoltamana Solovetsk kesti kuitenkin hyvin vuosikausia eristystä. Lopulta tsaari lähetti tuhatpäisen sotajoukon kukistamaan luostarin kapinaa. Linnoitus kesti kuitenkin vielä kaksi vuotta hyökkäyksiä, kunnes vuonna 1676 petturimunkki johdatti sotajoukot linnoitukseen maanalaista salakäytävää pitkin. "Solovetskin kapina" lopetettiin verisesti.
 
Pietari suuri vieraili Solovetskissa ensimmäisen kerran vuonna 1694 ja palasi sinne sotalaivaston kanssa 1702. Tältä ajalta on Jänissaarella säilynyt Venäjän vanhin laivalaituri. Solovetskista Pietari Suuri jatkoi matkaansa Ääniselle ja Laatokalle valloittaen ruotsalaisilta Pähkinälinnan. Seuraavana vuonna valloitusretki jatkui Nevan suistoon ja johti Pietarin kaupungin perustamiseen.
 
Krimin sodan aikana Pohjois-Venäjän vesille tunkeutui englantilais-ranskalainen eskaaderi, joka ryösti ja upotti kauppa-aluksia ja teki hyökkäyksiä rannikoille. Kaksi englantilaista fregattia purjehti 7.7.1854 luostarin luo ja vaati sitä antautumaan. Luostarissa oli vain 8 pientä tykkiä ja sitä vastassa 120 englantilaista, mutta luostari ei antautunut. Alkoi 9 tuntia kestänyt luostarin tulitus, mutta luostari kesti piirityksen. Seuraavana vuonna hyökkääjien alukset tulivat 5 kertaa Solovetskiin. Ne ryöstivät Pyhän Andrein kirkon ja pienen skiitan Jänissaarella. Luostarin johtajalta vaadittiin härkiä ruokavarastojen täydentämiseksi. Rannalle, jossa käytiin neuvottelu englantilaisupseerin ja luostarin johtajan kesken, asetettiin myöhemmin levy, johon on hakattu seuraava teksti:
 
Turkin, Ranskan, Englannin ja Sardinian sotiessa Venäjää vastaan täällä pitivät neuvottelun luostarin johtaja arkkimandriitta Aleksanteri ja englantilaisupseeri Anton N. keskiviikkona 22.6.1855 klo 11. Neuvottelussa käsiteltiin Vienanmeren sotaeskaaderin päällikön kirjettä, jossa hän vaati luostarilta härkiä. Neuvottelu johti luostarille edulliseen tulokseen. Luostarin johtaja palasi luostariin klo 13 ja piti Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen kirkossa liturgian ja rukoushetken, joka päättyi klo 16. Sillä viikolla luostarissa ja skiitoissa pidettiin kolmen päivän paasto ja Luoja ei enää sinä kesänä päästänyt hyökkääjiä rikkomaan munkkien rauhaa.
Tämän hyökkäyksen jälkeen luostarin maine kasvoi pyhänä paikkana ja pyhiinvaeltajien virta kasvoi samalla vaurastaen luostaria entisestään.
 
Luostarin toiminta on taas herännyt eloon vuosikymmenien tauon jälkeen. Kesällä 1990 pidettiin Kristuksen Kirkastumisen kirkossa ensimmäinen jumalanpalvelus 70 vuoteen ja nyt on jo useita munkkeja asettunut pysyvästi asumaan ja työskentelemään Solovetskin luostariin.
 
NÄHTÄVÄÄ SOLOVETSKISSA
 
SOLOVETSKIN LUOSTARI
 
Kristuksen Kirkastumisen kirkko
Luostarin ensimmäinen kirkko oli puinen Kristuksen Kirkastumisen kirkko, jonka nimen mukaisesti luostariakin aluksi kutsuttiin. Igumeni Filipin rakennuskauden aikana kirkko muutettiin suureksi kiviseksi tuomiokirkoksi, jossa oli kuusi sivualttaria. Filip ehti juuri ja juuri vihkiä upeimman luomuksensa käyttöön ennen kuin tsaari Iivana Julma kutsui hänet Moskovan metropoliitaksi vuonna 1566. Kirkon valkoiseksi kalkitut seinät peitettiin maalauksilla 1800-luvun puolivälissä. Maalaustyön suorittivat paikalliset veljet ja työtä pidettiin jo heti valmistuttuaan epäonnistuneena. Nykyisin maalaukset ovat tuhoutuneet lähes kokonaan. Kirkon suuri ikonostaasi on myös suurimmaksi osaksi kadonnut, vain joitain harvoja ikoneita on Moskovan, Leningradin ja Arkangelin museoissa.
 
Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen kirkko oli toinen luostariin rakennettu kirkko ja sen yhteyteen valmistui veljestön trapesa eli ruokala. Igumeni Filip aloitti luostarin valtaisat uudisrakennustyöt juuri täältä ja kivinen Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen kirkko valmistui vuonna 1557. Ruokalasali on yksi suurimmista yksipylväisistä saleista Venäjällä 1500-luvulta, sen pinta-ala on 482 neliömetriä ja massiivisen keskuspylvään halkaisija on neljä metriä. Seinien paksuus on 3 metriä. Saliin mahtui ruokailemaan samanaikaisesti 200 luostariveljeä. Rakennuksen pohjakerroksessa sijaitsi leipomo ja elintarvikevarastot. Monet korjaustyöt 1700–1800-luvuilla muuttivat voimakkaasti rakennuksen muotoa ja siksi juuri täältä, Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen kirkosta, aloitettiin 1960-luvulla Solovetskin ensimmäiset restaurointityöt.
 
Pyhän Nikolaoksen kirkko oli kolmas luostariin rakennettu kirkko, joka muutettiin kivikirkoksi vuonna 1577. Tyypilliseen solovetskilaiseen tapaan kirkon alakerrassa sijaitsi taloustiloja. Nykyiseen ulko-asuunsa kirkko muutettiin vuonna 1834.
 
Kellotorni
Jo 1500-luvulla sijaitsi Pyhän Nikolaoksen ja Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen kirkkojen välissä kellotorni. Nykyinen kellotorni on valmistunut 1777.
 
Marian ilmestyksen kirkko
Marian ilmestyksen kirkon rakennettiin vuonna 1600 Pyhien porttien läpiajokaaren yläpuolelle. Aluksi se oli pieni neliömäinen rakennus, 1800-luvulla kirkkoa muutettiin ja sen pinta-ala kasvoi. Kolmiportaisen huipun korvasi nelilappeinen katto. Viime vuosisadan toisella puoliskolla Marian ilmestyksen kirkko oli luostarin esimiehen kotikirkkona ja hänen tiloistaan pääsi oven kautta alttarille. Kirkon sisätilat ovat säilyneet hyvin. Vuodelta 1864 olevat öljymaalaukset seinillä ja katossa uudistettiin kolmesti. Ne esittävät kohtauksia, jotka on pyhitetty Jumalanäidille.
 
Luostarin vesimylly
Solovetskilla on säilynyt paljon erilaisia talous-rakennuksia, joista osa on alkuperäisessä asussaan ja osaa on uudelleen rakennettu. Nyt restauroidaan joitakin näistä rakennuksista. Mielenkiintoisin luostarin talousrakennuksista on 1600-luvun alussa rakennettu maalauksellisen kaunis vesimylly. Rakennuksen valkeita seiniä koristavat punatiiliset ornamentit elävöittäen luostarin eteläistä pihaa. Solovetskin mylly toimi ympärivuotisesti ja se on vanhin säilynyt pohjoisvenäläinen vesimylly.
 
Solovetskin Kreml - linnoitusmuuri
Luostari sijaitsi puolustuksellisesti erinomaisesti kahden veden, Vienanmeren Hyvinvoinninlahden ja Pyhäjärven välissä. Jo varhaisessa vaiheessa luostari ympäröitiin puisella linnoitusmuurilla ja Nykyisen kivisen linnoituksen rakennustyöt aloitettiin vuonna 1582. Linnakkeen rakennuksen aikana siihen liitettiin kuivaamo, keittotilat ja panimo, jotka aluksi olivat suojaamattomina. Vuonna 1621 Pyhän järven suunnalle tehtiin lisäosa seinämuuriin ja siihen kaksi porttia sekä kulmatornit. Tornit nimettiin Keittiötorniksi ja Panimotorniksi niissä sijaitsevien palvelujen mukaisesti.
 
SUURI SOLOVETSKIN SAARI
 
Neuvottelukivi
Saaren länsirannalla 2,5 km:n päässä luostarista on valtava graniittilevy, ns. neuvottelukivi. Tämä erikoinen muistomerkki liittyy Krimin sodan tapahtumiin vuosina 1853-56.Pohjois-Venäjän vesille tunkeutunut englantilais-ranskalainen eskaaderi ryösti ja upotti kauppa-aluksia ja teki hyökkäyksiä rannikoille. Kaksi englantilaista fregattia purjehti 7.7.1854 luostarin luo ja vaati sitä antautumaan. Luostarissa oli vain 8 pientä tykkiä ja sitä vastassa 120 englantilaista, mutta luostari ei antautunut. Alkoi 9 tuntia kestänyt luostarin tulitus, mutta luostari kesti piirityksen. Seuraavana vuonna hyökkääjien alukset tulivat 5 kertaa Solovetskiin. Ne ryöstivät Pyhän Andrein kirkon ja pienen skiitan Jänissaarella. Luostarin johtajalta vaadittiin härkiä ruokavarastojen täydentämiseksi. Rannalle, jossa käytiin neuvottelu englantilaisupseerin ja luostarin johtajan kesken, asetettiin myöhemmin levy, johon on hakattu seuraava teksti:
Turkin, Ranskan, Englannin ja Sardinian sotiessa Venäjää vastaan täällä pitivät neuvottelun luostarin johtaja arkkimandriitta Aleksanteri ja englantilaisupseeri Anton N. keskiviikkona 22.6.1855 klo 11. Neuvottelussa käsiteltiin Vienanmeren sotaeskaaderin päällikön kirjettä, jossa hän vaati luostarilta härkiä. Neuvottelu johti luostarille edulliseen tulokseen. Luostarin johtaja palasi luostariin klo 13 ja piti Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen kirkossa liturgian ja rukoushetken, joka päättyi klo 16. Sillä viikolla luostarissa ja skiitoissa pidettiin kolmen päivän paasto ja Luoja ei enää sinä kesänä päästänyt hyökkääjiä rikkomaan munkkien rauhaa.
 
Mestausvuori, Taivaaseenastumisen kirkko
Mestausvuori on korkein kohta Suurella Solovetskin saarella (98,5 m). Vuoren nimi liittyy legendan mukaan taisteluun saaresta luostarin ja paikallisten asukkaiden välillä. Legenda kertoo, että vuoren juurella kaksi vaaleaa nuorta miesenkeliä rankaisivat raipoin "karjalaista vaimoa", joka halusi asettua miehensä kanssa asumaan saarelle. Vuorelle perustettiin Mestauksen ja Taivaaseenastumisen skiitta. Vuonna 1861 ylhäälle rakennettiin kaksikerroksinen kirkko kellotapuleineen. Rakennuksessa oli kaksi kirkkoa: alhaalla Arkkienkeli Mikaelin kirkko ja toisessa kerroksessa Taivaaseenastumisen kirkko, jonka kupolista tehtiin seuraavana vuonna tornimajakka. Sata vuotta rakentamisensa jälkeen majakka on eräs Vienanmeren suurimmista majakoista.
 
ISO JÄNISSAARI (ZAJATSKIN SAARI)
 
Andrejevin kirkko
Jänissaaret - Iso ja Pieni - eroavat jyrkästi Suuresta Solovetskin saaresta tai Anzerskista, täällä on aito tundra. Iso Jänissaari näkyy kaukaa ja silhuettia vasten erottuu puinen Andrejevin kirkko, joka rakennettiin 1702, jolloin Pietari Suuri saapui Solovetskin saarille. Jänissaarilla on neoliittisiä muistomerkkejä: labyrintteja, kurgaaneja (hautakumpuja) ja dolmeja (kivipöytiä) tuhat- ja kaksituhatluvuilta ennen ajanlaskuamme. Saarella on 13 labyrinttia, joiden on selvitetty olleen kulttipyhättöjä, jotka ovat liittyneet hautamenoihin. Niiden on väitetty myös olleen talouskäytössä.
 
MUKSALMIN PATOTIE
 
Eräs suurenmoisimmista rakennelmista ja ehkä suurenmoisin Solovetskin saaristossa on pato, joka kulkee Vienanmeren poikki Suuren Solovetskin saaren ja Suuren Muksalmin välistä. Pato rakennettiin 1860-luvulla ja rakennusvaiheessa otettiin huomioon pohjan muoto sekä virtaukset. Siksi pato on kiemurainen ja pituus lähes kaksinkertainen lahden pituuteen verrattuna. Patotien
leveys on keskimäärin 6,5 m. 
 
ANZERSKIN SAARI
 
Golgatan ristiinnaulitsemisen skiitta
Golgatan mäki on saariston korkein kohta, jonne 1700-luvun alussa munkki Jesus (entinen isä Johannes), Pietari I rippi-isä perusti Golgatan ristiinnaulitsemisen skiitan. 
Vuonna 1830 skiittaan rakennettiin kivinen Ristiinnaulitsemisen ehtoollisen kirkko ja taivaaseenastumisen sivualttari. Puukirkko, joka sijaitsi täällä vuodesta 1714, on siirretty mäen juurelle.
1800-luvulla tulivat suosituiksi pyhiinvaellusmatkat Anzerskille. Pyhiinvaeltajia varten rakennettiin pohjoisrinteelle hotelli ja skiitan ympärille nousi joitakin talousrakennuksia. Anzerskille saapuvia solovetskilaisia munkkeja varten rakennettiin länsirinteelle veljeskeljoja ja pohjoiseen ruokailutila keittiöineen.
 
Pyhän Kolminaisuuden lahti ja pelastusasema
Anzerskin saari on saariston romanttisin ja maalauksellisin. 1600-luvulla saarelle asettui erakko Jeleazar, joka pystytti keljan kauniiseen poukamaan. Vuonna 1620 tänne rakennettiin Pyhän Kolminaisuuden kirkko. Skiitta alkoi saada kuuluisuutta ja 1633 skiitasta tuli tsaarin määräyksestä riippumaton Solovetskin luostarista, mutta vuosisadan lopussa se jälleen joutui rikkaan mahtiyhteisön alaisuuteen.
Pohjoisen Solovetskin saariston meri on rauhaton ja vaarallinen. Niinpä 1875 Meripelastusseura järjesti Anzerskin luona merihätään joutuneille aluksille pelastusaseman, jolla päivysti jatkuvasti "päällikkönä" Solovetskin luostarin munkki ja kaksitoista noviisia. Arkistoissa on säilynyt useita Solovetskin Pyhän Kolminaisuuden pelastusasemalle myönnettyjä kunniakirjoja urheudesta avunannossa merihätään joutuneille.
 
SUURI SOLOVETSKIN SAARI
 
Plotitsnin ja Karzinin järven välinen kanaali
1500-luvun keskivaiheilla yhdistettiin 52 järveä juomavesi- järjestelmään, joka ulottui luostariin asti. Vesi ohjattiin Pyhästä järvestä maanalaisia kanaaleja pitkin mereen. Veden luonnollinen virtaus tarvittavaan suuntaan turvattiin järvien korkeuserolla, joka kohosi jopa 32 metriin.
Juomavesijärjestelmä on toiminut jo 400 vuotta ja palvelee myös järvien hydrobiologisena järjestelmänä sekä kastelujärjestelmänä.
1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa rakennettiin järvistä ja joista seitsemän järveä yhdistävä laivareitti, jonka pituus on noin 12 km. Järviä yhdistävien kanaalien yhteispituus on noin 2 km.
 
Kasvitieteellinen puutarha, lehtikuja.
1822 munkit rakensivat saaren keskiosaan kaksi kelja-rakennusta. Pian huomattiin, että tämä oli lämpimin osa saarta, puiden peittämien mäkien kylmiltä tuulilta suojaama. Tänne istutettiin hedelmätarha ja koristepuita. 
1860-luvun alussa rakennettiin arkkimandriitan huvila, joka on säilynyt näihin päiviin asti.
1920–1930 luvuilla Solovetskin yhteisö erikoistui kasvattamaan napaseudun olosuhteissa eteläisille alueille tyypillisiä kasveja.
Kaunis lehtikuja on kasvitieteellisen puutarhan koristus.
 
SOLOVETSKIN VANKILEIRI
 
Solovetskin saaristo on toiminut rangaistuslaitoksena 1500-luvulta, Iivana Julman ajoista lähtien. Yli 400 vuotta "Solovkiin" lähetettiin kapinallisia, epäsuosioon joutuneita sotapäälliköitä, ruhtinaita ja vallankumouk-sellisia. Vankimäärä oli kuitenkin vähäinen, n. 400, vankilan lakkauttamiseen vuoteen 1903 mennessä.
 
Solovetskin erikoisvankileiri nro 1 perustettiin 7.6.1923. Se oli alku kokonaisella vankileirien saaristolle Neuvostoliitossa ja toimi eräänlaisena koelaboratoriona, jossa kehiteltiin ja sovellettiin ihmisten nöyryyttämisen ja fyysisen tuhoamisen menetelmiä. 
 
Solovetskin vankileirin kokeneiden tarkkaa lukua ei tiedetä, mutta se on useita kymmeniä tuhansia. Vankeina oli sivistyneistöä, taiteilijoita, uskovaisia, papistoa, aatelisia, poliittisia vastustajia sekä vähän myös "oikeita rikollisia". Vankeina oli miehiä, naisia ja lapsia, nuoria ja vanhoja.
 
Solovetsk toimi vankilana vuoteen 1939, jolloin työkuntoiset vietiin Siperiaan - lapset, vanhukset ja sairaat lastattiin proomuun, joka monien aikalaisten muistojen mukaan yksinkertaisesti upotettiin Vienanmereen.
 
Myöhemmin sotavuosina Solovetskissa toimi laivastotukikohta ja merisotakoulu.

Pakettimatka