Jokiristeilyt\Kollaasit\Laatokan Helmet 1 - nettiin.jpg

Käkisalmi - Valamo - Sortavala


Ohjelmaehdotuksia ryhmille:

1. pv
Tulo ryhmän bussilla Käkisalmeen illalla. Majoittuminen ja illallinen.

2. pv
Aamiaisen jälkeen jatketaan ryhmän bussilla Sortanlahteen (noin 35 km), josta yhteysaluksella Konevitsan luostarisaarelle. Perillä tehdään noin 4 km:n mittainen kävelykierros. Vieraillaan Jumalsynnyttäjä Neitsyt Marian luostarin pääkirkossa, jossa lepäävät Ihmeidentekijä Arseni Konevitsalaisen maalliset jäännökset. Hän perusti luostarin 1400-luvulla. Jatketaan hiljaista metsätietä Pyhävuorelle, jossa on Kazanin Jumaläidin ikonille pyhitetty skiitta. Täältä jatketaan Hepokivelle – hevosen pääkalloa muistuttavalle kivenjärkäleelle, jonka luona on perimätiedon mukaan pakanakansa suorittanut veriuhreja. Nykyisin Hepokiven päällä sijaitsee pieni tsasouna. Täältä palataan takaisin satamaan. Mahdollisuus varata kirkkolaulukonsertti.
Matka jatkuu pienellä yhteysaluksella Valamon saarelle, jonne saavutaan alkuillasta. Majoittuminen ja illallinen.

3. pv
Aamiaisen jälkeen kävellen (noin 2 km) tutustuminen Pääluostarin alueeseen. Tsaarin eli Znamenie-ikonille omistetun kappelin kautta kohti Pyhää Porttia, jonka yläpuolella on apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko. Tänne on sijoitettu Laatokan alueen ikoninäyttely. Käydään Vapahtajan Kristuksen kirkossa, jossa lepäävät luostarin perustajien Sergein ja Hermannin maalliset jäännökset. Lisäksi on mahdollista käydä vuonna 2002 avatun Valamon Jumalan Äidin kirkossa. Mahdollisuus varata kirkkolaulukonsertti.
Huom! Juhlapyhien ja tärkeiden vierailujen aikana ei välttämättä päästä molempiin kirkkoihin.
Lisämaksusta on mahdollista tilata munkkien konsertti.
Lounaan jälkeen siirrytään yhteysaluksella Niikkananlahdelle ja tehdään noin 3 km pitkä kävelykierros Uuden Jerusalemin skiittaan ja Öljymäelle, josta avautuu maalauksellinen näkymä Laatokalle.
Niikkananlahdelta kantosiipialuksella (noin 1 tunti) Sortavalaan, jossa ryhmän bussi vastassa. Majoittuminen ja illallinen.
Luostarivierailulla naisilla on oltava huivi päässä, käsivarret peitettynä ja polvet peittävä hame ja miehillä pitkät housut ja käsivarret peittävä paita, ei urheiluvaatteita.

4. pv
Aamiaisen jälkeen kiertoajelu ja ostosaikaa ennen kotiinlähtöä. Rajanylitys Niiralasta.


Pyydä tarjous omalle ryhmällesi!

 

KÄKISALMI (Priozersk)
Käkisalmi on Karjalan vanhimpia kaupunkeja, joka syntyi 1200-luvun alussa, kun linna perustettiin Vuoksen koskien keskelle. Linna vaihtoi monesti omistajaa ja 1850 se siirrettiin Suomen suuriruhtinaskunnan haltuun. Linna on toiminut mm. vankilana ja kasarmina. Suomalaiset tuntevat Käkisalmen paitsi linnastaan, myös varuskunta-ja koulukaupunkina ja ennen kaikkea muistellaan upeita, kukkivia omenapuita. Vehreät saaret ja kapeat vesiväylät antavat kaupungille oman leimansa. 1930-luvun alussa Laatokan rannalle perustettiin Waldorfin sulfiittiselluloosatehdas. Vanhoista rakennuksista on näihin päiviin asti säilynyt mm. asemarakennus, Osuuskaupan talo, Osuusmeijerin talo, ortodoksinen ja luterilainen kirkko, entinen yhteislyseo ja kansakoulu.

KONEVITSA
Novgorodilainen Arseni meni noin 20-vuotiaana Lisogorskin luostariin, jossa hän antoi munkkislupauksen vuonna 1379. Vietettyään luostarissa 14 vuotta hän lähtee igumenin siunaamana Athos-vuorelle Kreikkaan. Kolmen vuoden kuluttua hän ilmaisee toiveensa palata kotimaahansa perustaakseen sinne Kaikkein Pyhimmän Jumalansynnyttäjän luostarin. Palattuaan hän sai igumenilta lisogorskilaisen luostarin ohjesäännöt, siunauksen matkaan pohjoiseen sekä Kaikkein Pyhimmän Jumalansynnyttäjän ikonin, joka myöhemmin tuli Venäjällä kuuluisaksi Konevitsan Jumalanäidin ikonina. Saavuttuaan Konevitsan saarelle vuonna 1393 hän rakensi korkeimmalle mäelle itselleen asumuksen, keljan. Näin hän asusteli yksikseen kolme vuotta. Vuonna 1396 hän asettui Laatokan rannalle, jonne alkoi tulla oppilaita, joista muodostui munkkiveljeskunta. Munkit rakentavat puisen kirkon Jumalansynnyttäjän Syntymälle vuonna 1398. 12. heinäkuuta 1447 kunnianarvoisa Arseni kuoli elettyään 68 vuotta ankarassa kilvoituksessa.
Vuonna 1547 ortodoksikirkko julisti kunnianarvoisan Arsenin pyhimykseksi. Arseni Konevitsalaisen muistopäivää vietetään Venäjällä 25. kesäkuuta.
Luostarin rauhan aikaa kestää 130 vuotta, vuodesta 1447 aina vuoteen 1577. Ruotsalaiset sotajoukot valloittivat ja ryöstivät luostarin vuosina 1577 ja 1610, jolloin munkkien oli paettava ja etsittävä suojaa novgorodilaisesta Derevjanitskin luostarista. Suuren Pohjasodan jälkeen vuonna 1716 Pietari I käskyllään määräsi Konevitsan kreivi Jakov Feodorovitsh Dolgorukille. 06.05.1718 luostarin arkkimandriitta Ioanniki – kreivi Dolgorukin luvalla – liitti Konevitsan Derevjanitskin luostariin. Samalla alkoi saarella mittava luostarin jälleenrakennus. Tästä alkaa uusi kukoistuksen aika. Vuoteen 1869 mennessä veljeskunta oli kasvanut 124 henkeen ja työläisten n. 100 henkeen.
Venäjän vallankumouksen jälkeen Suomi sai itsenäisyyden ja samalla Konevitsan luostari jäi nuoren tasavallan alueelle. Vuoteen 1932 mennessä luostariin oli jäänyt 75 munkkia ja noviisia, joista 20 oli ottanut Suomen kansalaisuuden. Talvisodan loputtua 13.03.1940 Karjalan kannas ja samalla myös Konevitsa siirtyivät Neuvostoliitolle.
Sitä ennen Konevitsan luostarin veljet, 31 henkeä, oli evakuoitu Suomeen. Evakuoinnin jälkeen munkit vietiin Kannonkoskelle Terälän kansakoululle, jossa he viettivät yli kolme kuukautta. Kesällä 1940 igumen Mavriki löysi luostarille uuden paikan Pohjois-Savosta Keiteleen kunnasta, Hamulan kylästä. Saastamoinen Oy:ltä ostettiin Hiekan tila ja näin oli taas Konevitsan luostari saanut uuden kodin.
1950 –luvulla munkkeja oli jäljellä enää 9. Suurin osa luostarin omistamista maista annettiin vuokralle ja karja myytiin. Vuonna 1955 tehtiin päätös, että loput munkit muuttavat Uuden Valamon luostariin. 31.08.1956 Uuteen Valamoon saapui joukko vanhoja ja sairaita munkkeja. Keväällä 1957 Hiekan tila myytiin huutokaupalla. Luostarin muu omaisuus, joukossa mm. Konevitsan Jumalanäidin ikoni, siirrettiin Uuden Valamon luostariin.
Neuvostoaikoina Konevitsan saari toimi laivastotukikohtana. Neuvostoliiton hajottua 1991 valtio, Venäjän Federaatio, luovutti Konevitsan saaren rakennukset Venäjän Ortodoksisen kirkon Pietarin hiippakunnalle. Helmikuussa 1991 Pietarin ja Laatokan metropoliitta nimitti arkkimandriitta Nazarin luostarin käskynhaltijaksi ja rakentajaksi. Nazari saapui saarelle ensi kertaa 28.05.1991. Samana vuonna löydettiin kuin ihmeen kaupalla kirkon lattian alla säilyneet kunnianarvoisan Arsenin jäännökset. Vuonna 1993 Venäjän Ortodoksinen Kirkko juhli luostarin 600-vuotista juhlaa.
Konevitsan luostari elää jälleen ja panee toivonsa perustajansa kunnianarvoisan Arsenin rukouksiin.

VALAMO (Valaam) 
Valamon saaristo sijaitsee Laatokan – Euroopan suurimman järven- pohjoisosassa noin 20 km mantereelta. Lähimpään kaupunkiin - Sortavalaan on matkaa 42 km, Pietariin matkaa on 220 km. Saaristo käsittää lähes 50 saarta, joiden yhteispinta-ala on 36 neliökilometriä. Alueelta löytyy lähes 480 eri kasvilajia sekä yli 200 lintulajia. Täällä elää hirviä, mäyriä ja Laatokan norppia. Laatokasta kalastetaan mm lohta, nieriä, harjusta ja muita arvokaloja. Maisemaa hallitsevat havupuut. Lehtipuut on tuotu mantereelta.
Perimätiedon mukaan pyhä apostoli Andreas kulki vesiteitse Novgorodista Valamoon 1. vuosisadalla matkatessaan skyyttien ja slaavilaisten maiden läpi. Hän tuhosi heimojen pakanalliset epäjumalatemppelit ja pystytti kallioille kivisen ristin.
Ennen kristinuskon leviämistä Venäjälle Valamoon olivat saapuneet ensimmäiset munkit, pyhittäjät Sergei ja Herman ”itäisiltä mailta”. Heidän työllään ja rukouksillaan saatettiin alkuun Herran Kirkastuksen luostari ja heitä pidetään Valamon luostarin perustajina. Laitos kasvatti monia kilvoitteilijoita, jotka myöhemmin julistettiin pyhiksi. Pyhittäjät Arseni Konevitsalainen, Savvati Solovetskilainen, Aleksanteri Syväriläinen ja monet muut aloittivat kilvoittelunsa Valamossa ja heistä tuli myöhemmin muiden Venäjän luostareiden perustajia. Myös Herman Alaskalainen, Amerikan ensimmäinen ortodoksinen pyhimys, oli munkkina Valamossa.
Venäjän ja Ruotsin rajalla sijaitseva luostari oli usein hyökkäysten ja hävityksen kohteena. Valamon munkit eivät kuitenkaan tarttuneet aseisiin ja tuomitsivat näin itsensä karkotetuiksi tai marttyyrikuolemaan. 1600-luvun alussa luostari tuhottiin ja Valamon maat siirtyivät 100 vuodeksi Ruotsille.
Pohjan sodan lopulla luostarin elämä elpyi ja saavutti kukoistuksensa 1800-luvun lopulla. Tältä ajalta on peräisin suurin osa näihin päiviin asti säilyneistä muistomerkeistä. Ikumeni Damaskinin johdolla ja munkkiveljestön uutteruudella perustettiin skiittoja (erakkoluostareita), rakennettiin kirkkoja ja rukoushuoneita, raivattiin teitä ja pystytettiin kumarrusristejä. Valamossa toimi lähes 30 tuotantolaitosta; kynttilätehdas, nahkatehdas, tiilitehdas, valmistettiin saviastioita ja poltettiin tervaa. Luostarilla oli hevostallit ja navetta. Harjoitettiin maataloutta ja kalastusta, joten munkkiveljeskunnalle tuotettiin kaikki välttämättömät peruselintarvikkeet. Luostarissa toimi suuri kirjasto, ikonimaalausateljee, taidekoulu ja valokuvaamo.
1811-1917 Valamo saarineen kuului Suomen Suurruhtinaskuntaan osana Venäjän valtiota. 1917 vallankumouksen jälkeen Valamosta tuli osa itsenäistä Suomea. Tämä pelasti Valamon siltä kohtalolta, joka kohtasi muita Venäjän luostareita. Valamo jatkoi eloaan lähes ainoana entisen Pyhän Venäjän luostareista.
Talvisodan loppuvaiheessa helmikuussa 1940 suurten ilmapommitusten seurauksena luostarin väki lähti evakkoon Suomeen. He perustivat Heinävedelle Papinniemen kartanoon Uuden Valamon luostarin, joka toimii edelleenkin.
Valamon saaren tyhjiin rakennuksiin sijoitettiin ensin pursimiesten ja jungmannien koulu ja myöhemmin invalidien koti. Näin saarelle ilmestyi ensi kertaa maallisia asukkaita Valamon luostarin tuhatvuotisen historian aikana.
Vasta joulukuussa 1989, pyhän apostoli Andreaksen juhlan aattona munkkielämä palasi uudelleen Valamoon. 1991 Vapahtajan Kirkastuksen Valamon luostarille myönnettiin stauropigialinen asema. Se tarkoittaa, että luostari on Moskovan ja koko Venäjän patriarkan suorassa alaisuudessa.
Nykyisin luostarin veljeskuntaan kuuluu yli 200 henkilöä. Luostarin päämiehenä toimii patriarkan asettama igumeni, Troitskin piispa Pankratij (Zherdev). Yhteisasumisen rinnalla elpyy myös erakkoasuminen. Kolmestatoista aiemmasta skiitasta on kunnostettu yksitoista ja rakenteilla on Pyhän Vasilin skiitta, johon tulevat Patriarkan asunto sekä ikonimaalaamo ja museo. Luostarin laivastoon kuuluu seitsemän matkustaja- ja neljä rahtialusta. On perustettu maitotila, leipomo ja autovarikko. Luostarin peltomaita ja puistoja kohennetaan. Kirjolohen kasvattamo tuottaa yli 100 tonnia vuodessa.
Valamoon saapuvien pyhiinvaeltajien määrä kasvaa koko ajan. Juhlallisimmillaan luostari on Valamolaisten ihmeidentekijöiden, pyhittäjien Sergein ja Hermannin muistojuhlien (11.7 ja 24.9.) ja Kristuksen kirkastumisen juhlan (19.8) aikoina sekä Pyhimmän Patriarkan vierailun yhteydessä.
Valamolainen laulutapa elpyy Veljeskuoron uutteran työn tuloksena. 2005 perustettiin kulttuuri - ja valistuskeskus Valamon Valo, joka avustaa saaren maallisia asukkaita ja ennen kaikkea eläkeläisiä, lasten ja aikuisten harrastusyhteisöjä, koulua ja sairaalaa. 

SORTAVALA
Sortavala sai kaupunkioikeudet jo 1640-luvulla. Kaupungin varsinainen kehitys alkoi vasta 1812, jolloin Viipurin lääni siirrettiin muun Suomen yhteyteen ja kaupunki rakennettiin lähes kokonaan uudelleen. Seminaari perustettiin 1880, Karjalan rata Viipurista Sortavalan kautta Joensuuhun 1894, Laatokan rannalle nousi sahoja, telakka ja 1930-luvulla vaneritehdas. 1930-luvun loppupuoliskolla valmistuivat myös kaupungin maamerkeiksi OY Riutta, Itä-Karjalan liiketalo, Hospitz ja Seurahuone. Säilyneitä rakennuksia ovat mm. lyseo, kansakoulu, Osuusliike Itä-Karjalan talo, Hospitz, Ortodoksisen kirkon hallintorakennus ja Seurahuone.
Kaupungin keskusta on säilynyt melko pitkälti entisessä asussaan ja se henkii vanhaa arkkitehtuuria ja Laatokan läheisyyttä.

Pikahaku