Jokiristeilyt\Kollaasit\Valamo bussi-laiva.jpg

Ohjelmaehdotuksia ryhmille:

1. pv
Tulo ryhmän omalla bussilla Pietarin jokisatamaan, majoittuminen ja illallinen. Laiva lähtee illalla Neva-jokea pitkin Laatokalle, Pähkinälinna ohitetaan puolen yön maissa.

2. pv
Alus saapuu aamulla Valamon Niikkananlahteen, josta aamiaisen jälkeen siirrytään yhteysaluksella Luostarinlahdelle. Tutustuminen kävellen (noin 2 km) Pääluostarin alueeseen. Noustaan 62-askelmaiset portaat Pääluostarin mäelle, vasemmalle puolelle jää puutarha. Jatketaan Tsaarin eli Znamenie-ikonille omistetun kappelin kautta kohti Pyhää Porttia, jonka yläpuolella on apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko. Tänne on sijoitettu Laatokan alueen ikoninäyttely. Käydään Vapahtajan Kristuksen kirkossa, jossa lepäävät luostarin perustajien Sergein ja Hermannin maalliset jäännökset. Lisäksi on mahdollista käydä vuonna 2002 avatun Valamon Jumalan Äidin kirkossa. Rannassa on pari pientä kahvilaa ja matkamuistokioskeja.
Huom! Juhlapyhien ja tärkeiden vierailujen aikana ei välttämättä päästä molempiin kirkkoihin.
Mahdollisuus varata kirkkolaulukonsertti.
Lisämaksusta on mahdollista tilat munkkien pitämä konsertti.
Paluu yhteysaluksella takaisin laivalle, jossa lounas.
Iltapäivällä kiertokävely (noin 4,5 km) Niikkananlahden ympäristöön Uuden Jerusalemin skiittaan ja Öljymäelle, josta avautuu maalauksellinen näkymä Laatokalle. Laiva lähtee illalla, illallinen.

3. pv
Varhainen aamiainen laivalla ja tulo aamulla Pietariin, josta bussilla takaisin Suomeen.

Pyydä tarjous omalle ryhmällesi!

VALAMO (Valaam)

Valamon saaristo sijaitsee Laatokan – Euroopan suurimman järven- pohjoisosassa noin 20 km mantereelta. Lähimpään kaupunkiin - Sortavalaan on matkaa 42 km, Pietariin matkaa on 220 km. Saaristo käsittää lähes 50 saarta, joiden yhteispinta-ala on 36 neliökilometriä. Alueelta löytyy lähes 480 eri kasvilajia sekä yli 200 lintulajia. Täällä elää hirviä, mäyriä ja Laatokan norppia. Laatokasta kalastetaan mm lohta, nieriä, harjusta ja muita arvokaloja. Maisemaa hallitsevat havupuut. Lehtipuut on tuotu mantereelta.
Perimätiedon mukaan pyhä apostoli Andreas kulki vesiteitse Novgorodista Valamoon 1. vuosisadalla matkatessaan skyyttien ja slaavilaisten maiden läpi. Hän tuhosi heimojen pakanalliset epäjumalatemppelit ja pystytti kallioille kivisen ristin.
Ennen kristinuskon leviämistä Venäjälle Valamoon olivat saapuneet ensimmäiset munkit, pyhittäjät Sergei ja Herman ”itäisiltä mailta”. Heidän työllään ja rukouksillaan saatettiin alkuun Herran Kirkastuksen luostari ja heitä pidetään Valamon luostarin perustajina. Laitos kasvatti monia kilvoitteilijoita, jotka myöhemmin julistettiin pyhiksi. Pyhittäjät Arseni Konevitsalainen, Savvati Solovetskilainen, Aleksanteri Syväriläinen ja monet muut aloittivat kilvoittelunsa Valamossa ja heistä tuli myöhemmin muiden Venäjän luostareiden perustajia. Myös Herman Alaskalainen, Amerikan ensimmäinen ortodoksinen pyhimys, oli munkkina Valamossa.
Venäjän ja Ruotsin rajalla sijaitseva luostari oli usein hyökkäysten ja hävityksen kohteena. Valamon munkit eivät kuitenkaan tarttuneet aseisiin ja tuomitsivat näin itsensä karkotetuiksi tai marttyyrikuolemaan. 1600-luvun alussa luostari tuhottiin ja Valamon maat siirtyivät 100 vuodeksi Ruotsille.
Pohjan sodan lopulla luostarin elämä elpyi ja saavutti kukoistuksensa 1800-luvun lopulla. Tältä ajalta on peräisin suurin osa näihin päiviin asti säilyneistä muistomerkeistä. Ikumeni Damaskinin johdolla ja munkkiveljestön uutteruudella perustettiin skiittoja (erakkoluostareita), rakennettiin kirkkoja ja rukoushuoneita, raivattiin teitä ja pystytettiin kumarrusristejä. Valamossa toimi lähes 30 tuotantolaitosta; kynttilätehdas, nahkatehdas, tiilitehdas, valmistettiin saviastioita ja poltettiin tervaa. Luostarilla oli hevostallit ja navetta. Harjoitettiin maataloutta ja kalastusta, joten munkkiveljeskunnalle tuotettiin kaikki välttämättömät peruselintarvikkeet. Luostarissa toimi suuri kirjasto, ikonimaalausateljee, taidekoulu ja valokuvaamo.
1811-1917 Valamo saarineen kuului Suomen Suurruhtinaskuntaan osana Venäjän valtiota. 1917 vallankumouksen jälkeen Valamosta tuli osa itsenäistä Suomea. Tämä pelasti Valamon siltä kohtalolta, joka kohtasi muita Venäjän luostareita. Valamo jatkoi eloaan lähes ainoana entisen Pyhän Venäjän luostareista.
Talvisodan loppuvaiheessa helmikuussa 1940 suurten ilmapommitusten seurauksena luostarin väki lähti evakkoon Suomeen. He perustivat Heinävedelle Papinniemen kartanoon Uuden Valamon luostarin, joka toimii edelleenkin.
Valamon saaren tyhjiin rakennuksiin sijoitettiin ensin pursimiesten ja jungmannien koulu ja myöhemmin invalidien koti. Näin saarelle ilmestyi ensi kertaa maallisia asukkaita Valamon luostarin tuhatvuotisen historian aikana.
Vasta joulukuussa 1989, pyhän apostoli Andreaksen juhlan aattona munkkielämä palasi uudelleen Valamoon. 1991 Vapahtajan Kirkastuksen Valamon luostarille myönnettiin stauropigialinen asema. Se tarkoittaa, että luostari on Moskovan ja koko Venäjän patriarkan suorassa alaisuudessa.
Nykyisin luostarin veljeskuntaan kuuluu yli 200 henkilöä. Luostarin päämiehenä toimii patriarkan asettama igumeni, Troitskin piispa Pankratij (Zherdev). Yhteisasumisen rinnalla elpyy myös erakkoasuminen. Kolmestatoista aiemmasta skiitasta on kunnostettu yksitoista ja rakenteilla on Pyhän Vasilin skiitta, johon tulevat Patriarkan asunto sekä ikonimaalaamo ja museo. Luostarin laivastoon kuuluu seitsemän matkustaja- ja neljä rahtialusta. On perustettu maitotila, leipomo ja autovarikko. Luostarin peltomaita ja puistoja kohennetaan. Kirjolohen kasvattamo tuottaa yli 100 tonnia vuodessa.
Valamoon saapuvien pyhiinvaeltajien määrä kasvaa koko ajan. Juhlallisimmillaan luostari on Valamolaisten ihmeidentekijöiden, pyhittäjien Sergein ja Hermannin muistojuhlien (11.7 ja 24.9.) ja Kristuksen kirkastumisen juhlan (19.8) aikoina sekä Pyhimmän Patriarkan vierailun yhteydessä.
Valamolainen laulutapa elpyy Veljeskuoron uutteran työn tuloksena. 2005 perustettiin kulttuuri - ja valistuskeskus Valamon Valo, joka avustaa saaren maallisia asukkaita ja ennen kaikkea eläkeläisiä, lasten ja aikuisten harrastusyhteisöjä, koulua ja sairaalaa.

Risteilyalukset
Venäläiset risteilyalukset ovat useimmiten rakennettu 1970–80-luvuilla. Aluksia on yleensä kunnostettu 2000-luvulla. Niissä on 4 kantta, ravintola, 2 baaria, aurinkokansi, luentosali, ensiapupiste, silityshuone. Hissiä ei ole. Sisääntulo 2. kannelta.
Ruoka on maukasta, hyvää ja valmiit annokset tarjoillaan pöytiin.  Laivalla järjestetään usein ohjelmaa, esim. pieniä konsertteja.

Pikahaku