Jalta
Omatoimiloma Krimillä
Krimin niemimaalla, vuorten syleilyssä sijaitsee pieni valkoinen kaupunki, Jalta.
Sen parasta antia ovat monet palatsit, historia ja erityisesti luonto.
Ilmasto on Jaltalla lempeä – lämmintä keväällä ja syksyllä eikä kesän helteetkään ole tukahduttavia. Mustanmeren rannat ovat Krimillä jyrkkiä ja kivisiä mutta uimarannoilla on hyvin saatavilla makuualustoja ja aurinkotuoleja.
Jaltalla on pitkät perinteet lomakaupunkina. Venäjän aatelisto suosi sitä 1800-luvulla ja tätä perua ovat alueen monet loistokkaat palatsit. Tsaariperheelläkin oli oma lomapaikkansa Jaltalla. Myös taiteilijat viihtyivät Krimillä ja mm. Aivazovski on maalannut siellä taulujaan ja Anton Tsehov asui useita vuosia Jaltalla.
Nähtävyyksiä:
Pääskysen Pesä muistuttaa pientä keskiaikaista linnaa korkealla kallion jyrkänteellä. Tarina kertoo mustasukkaisen aviomiehen rakentaneen linnan kauniille vaimolleen, joka ei kuitenkaan eristyneessä linnassaan viihtynyt vaan syöksyi mereen. Linnassa on nykyisin ravintola.
Livadian palatsi oli Venäjän viimeisen tsaarin Nikolai ll lomapalatsi ja Jaltan konferenssin pitopaikka, jossa toisen maailman sodan voittajavaltiot päättivät Euroopan kohtalosta vuonna 1945.
Tsaari Aleksanteri III Massandran palatsi on ehkä komein Jaltan monista palatseista.
Massandran viinitehtaan suuren viinikellarin rakentaminen aloitettiin vuonna 1894. Siellä säilytetään yhtä maailman suurimmista, yli miljoonan pullon, viinikokoelmaa. Vanhimmat pullot ovat 1700-luvulta. Massandrassa järjestetään opastettuja kierroksia ja viininmaistajaisia.
Vorontsovin palatsi sijaitsee upean puiston ympäröimänä Alupkassa n. 17 km Jaltasta. Palatsin rakennutti Krimin kenraalikuvernööri ruhtinas Vorontsov, joka oli yksi Venäjän rikkaimpia miehiä ja halusi rikkautensa myös näkyvän.
Nikitskin kasvitieteelinen puutarha on perustettu vuonna 1812. Puutarhan 280 ha alueella on tuhansia kasvilajeja kaikkialta maailmasta. Harvinaisuutena yli 2000 erilaista ruusulajiketta käsittävä ruusutarha



