Skip to main content

Lasten Pietari


LAPSET MUKAAN KAUPUNKILOMALLE PIETARIIN

Lasten kanssa matkustaminen sujuu vaivattomasti kun matkan suunnitteluun perehdytään huolellisesti ja jokainen saa osallistua omilla toiveillaan suunnitteluun. Pietarin tarjonnasta löytyy kaikenikäisille lapsille paljon nähtävää ja uusia elämyksiä. Sirkus, huvipuisto, akvaariotalo, panssarilaiva Aurora, museoita, konsertteja, balettia pikku ballerinoille tai vaikkapa KHL:n jääkiekkomatsi koko perheelle. Uudet ostoskeskukset tarjoavat silmänruokaa ja elämyksiä myös perheen pienimmille. Liikaa ohjelmaa ei kuitenkaan kannata ahnehtia päivää kohden. Lasten kanssa lomailtaessa on muistettava varata aikaa myös leppoisalle yhdessäololle.

Kesäkaudella kanava- ja jokiristeilyt ovat hyvä tapa tutustua Pietarin nähtävyyksiin. Risteilyaluksia lähtee mm. Anitškovin sillankupeesta, Siniseltä sillalta ja Palatsisillan molemmin puolin. Edullinen vaihtoehto opastetuille risteilyille on osana Pietarin joukkoliikennettä toimiva Aquabus. Keskustan reitti kulkee Smolnalta Vasilinsaarellle Ja Arsenalnajalta pääsee Aqua-bussilla Kronstadtin linnoitussaarelle. 

Venäläiset rakastavat lapsia ja lasten kanssa matkustettaessa saa osakseen runsaasti huomiota, ystävällisyyttä ja kohteliaisuuksia. Lastenkulttuuri on Venäjällä arvostettua ja monipuolista. Pietarissa toimii mm. Lasten filharmonia ja useita lastenteattereita. Kaikissa suurimmissa teattereissa on viikonloppuisin lapsiperheille tarkoitettuja päivänäytöksiä. Pientä ballerinaa tai jääprinsessaa ilahduttaa aivan varmasti käydä katsomassa maailman parhaiden tanssijoiden tai luistelijoiden esityksiä. Pietarissa on useampikin ooppera- ja balettiteatteri, jotka ovat jo rakennuksina klassisen juhlavia ja kauniita. Tunnetuin näistä on Mariinskin teatteri, jonne saattaa joskus olla vaikea saada pääsylippuja mutta aivan yhtä tasokas ja kaunis on Mihailovskin teatteri Taiteiden aukiolla. Molemmilla teattereilla on käytössä verkkokauppa, josta liput voi hankkia valmiiksi jo ennen matkaa.

Pietarin keskustan ihmisvilinä ja sen nähtävyydet kiinnostavat lapsia. Palatsiaukiolla riittää aina nähtävää: hevosia, sirkustemppuja ja kaupustelijoita. Usein siellä järjestetään konsertteja ja talvisin pääsee luistelemaankin. Pietari-Paavalin linnoituksen seutu ja sen viereinen Aleksanterin puisto tarjoavat monipuolista katsottavaa ja tekemistä lapsiperheille. Puistossa sijaitsee mm. eläintarha ja pieni huvipuisto.

Pietarissa lomaillessa on hyvä kuitenkin ottaa huomioon, että välimatkat ovat pitkiä. Päivän ohjelma ja reitti kannattaa suunnitella taukoineen etukäteen. Lähes jokaiseen Pietarin puistoon on saatu mahtumaan lasten leikkipaikka ja ne ovat mukavia levähdyspaikkoja lasten kanssa liikuttaessa.

Sadut kiehtovat kaikkia lapsia ja Pietarissa voi tutustua oikeiden prinssien ja prinsessojen palatseihin. Tarinat Pietari Suuresta ja muista tsaareista yhdistettynä kullan kimallukseen ja kristallien loisteeseen antavat lapsille elämyksiä samalla kun historia vaivihkaa hahmottuu pienten mieliin. Eremitaasin taidemuseo, joka sijaitsee tsaariperheen entisissä kaupunkipalatseissa Nevajoen rannalla, tarjoaa huikean elämyksen lapsille rakennuksena ja samalla aikuiset pääsevät tutustumaan maailman taideaarteisiin. Pietarhovin upea puutarha ja sen suihkulähteet on osin jopa suunniteltu leikkiä varten. Kauniina kesäpäivänä on hauska kokeilla suihkulähteiden tarjoamia yllätyksiä.

Aleksanterin puisto, Ristisaari ja kauppakeskusten huvipuistot

Vesipuistot ja kylpylät

Pietarin palatsit 

Palatsit ja linnoitukset keskustan ulkopuolella

Museoita lapsille

Sirkus, baletti ja lasten teatterit

Lasten rautatie, Minivenäjä ja Valkeat yöt -festivaali

Syömään ja ostoksille

Hyvä tietää




 

Huvipuistot ja eläintarhat


Aleksanterin puisto (Aleksandrovskij park)

Pietarin keskustassa, Pietari-Paavalin linnoituksen takana sijaitsee laaja puistoalue, joka on erittäin monipuolinen käyntikohde lasten kanssa matkustettaessa. Linnoituksessa, eläintarhassa ja huvipuistossa saa helposti kulumaan kokonaisen päivän. Puistossa sijaitsee myös Planetaario, Vahakabinetti ja Dinosaurusmaa.

Pietari-Paavalin linnoitus
on kaupungin vanhin rakennus, jonka rakennustyöt aloitettiin toukokuussa 1703. Tätä ajankohtaa pidetään kaupungin perustamisaikana. Linnoituksen kirkko on toiminut Pietari Suuresta alkaen Venäjän tsaarien hautakirkkona. Linnoituksessa toimii useita museoita, mm. Pietarin kaupunginmuseo, Vankilamuseo ja Kosmonauttimuseo. Linnoitusalueelle on vapaa pääsy ja se on avoinna päivittäin klo 8.30–20. Museot ja kirkko avoinna klo 10–17, suljettu keskiviikkoisin. Osoite: Petropavlovskaja krepostj. Lähin metroasema: Gorkovskaja 700 m linnoituksen portilta. www.spbmuseum.ru/en/

Eläintarha
Vuonna 1865 perustettu Pietarin eläintarha on yksi Venäjän vanhimmista. Sinne on koottuna yli 400 eläinlajia ja yli 2000 eläintä. Tarhassa on paljon lintuja, erikoisuutena kondorikotkapariskunta, sekä suuri apinatalo. Eläinvalikoimaan kuuluvat myös mm. kirahvit, jääkarhut ja useimmat kissaeläimet. Avoinna päivittäin klo 10–17. Osoite: Aleksandrovskij park 1. Lähin metroasema: Gorkovskaja 800 m eläintarhan portilta. www.spbzoo.ru

Planetaario sijaitsee eläintarhan tuntumassa ja sen yläkerrassa on Dinosaurusmaa. Samassa rakennuksessa sijaitsee myös Vahakabinetti, jossa on mm. Harry Potter -huone. Osoite: Aleksandrovskij park 4. Lähin metroasema: Gorkovskaja 400 m.

Huvipuisto Alisa
sijaitsee lähellä eläintarhan sisäänkäyntiä. Avoinna päivittäin klo 11–21. Lähin metroasema: Gorkovskaja 600 m. www.vostokrides.ru/alice.html

Ristisaari (Krestovski ostrov) - huvipuisto ja delfinaario

Nevajoen ympäröimä Ristisaari on ollut pietarilaisten suosima ulkoilualue ja vapaa-ajanvietto-paikka jo keisarivallan aikana. Saarella on runsaasti tilaa juosta ja pelata tai nauttia vaikka piknikistä yhdessä pietarilaisperheiden kanssa. Alueella sijaitsee runsaasti ravintoloita ja koko perheen ohjelmaan sopivaa viihdykettä, mm. huvipuisto ja delfinaario. Saarelta on kulkuyhteys myös naapurisaarelle Jelaginille (Mistulansaari), jonka kaunis keisarillinen palatsi toimii museona. Ristisaari sijaitsee lähellä Pietarin keskustaa ja parhaiten sinne pääsee metrolla. Metroasema: Krestovski ostrov.

Huvipuisto Divo Ostrov
Hyvätasoisen huvipuiston laitevalikoimasta löytyy mm. erittäin vaativa vuoristorata sekä hurja Combo Tower. Pikkuisille on huvipuisossa omat laitteensa ja leikkialueet. Star Wars -halli on varmasti kaikkien jedien mieleen. Huvipuistossa järjestetään runsaasti myös oheisohjelmaa, kuten esimerkiksi konsertteja. Alueelle on maksuton sisäänpääsy.
Avoinna päivittäin klo 12–22 (ei talvella). Metroasema: Krestovski ostrov sijaitsee aivan huvipuiston sisäänkäynninkohdalla. www.divo-ostrov.ru/english

Delfinaario
Vanhan uimahallin vaatimattomista puitteista huolimatta vauhdikas ja mieleenpainuva esitys, jossa eläimillä on pääosa. Delfiinit ovat uteliaita ja leikkisiä. Niiden avulla mekin voimme oppia tuntemaan valtamerten elämää. Delfiinien lisäksi esiintyvät merileijonat ja maitovalaat. Mahdollisuus myös kuvauttaa itsensä delfiinien kanssa. Näytöksiä ei ole joka päivä, joten ohjelma kannattaa tarkistaa etukäteen. Osoite: Konstantinovskij prospekt 19. Metroasema: Krestovski ostrov 590 m. www.dolphinarium.ru

Kauppakeskusten huvipuistot ja viihdekeskukset

Happylon Pirates Park
Pietarin keskustassa, kauppakeskus Gallerian viidennessä kerroksessa toimivassa sisähuvipuistossa on 5D-elokuvateatteri, huvipuistolaitteita, pelikoneita ja paljon muuta. Omat alueet pienille ja isoille lapsille. Avoinna päivittäin klo 11–22. Osoite: Ligovskij prospekt 30. Metroasema: Ploshad Vosstanija 470 m.

Oceanarium-akvaariotalo
Venäjän suurin merimaailma sijaitsee Planeta Neptun -ostoskeskuksen yhteydessä. Akvaarion erikoisuus on 35 metriä pitkä tunneli, jota pitkin kulkiessa vesi ympäröi kävijän joka puolelta. Lajivalikoima on runsas. Akvaarioaltaissa polskivat lähijärvien tutut ja valtamerten eksoottiset kalalajit. Makean veden altaisiin on koottu Laatokan, Äänisen ja eteläisen Venäjän kalalajeja, kuten lohi, sterletti ja kuningaskala sampi. Toinen makeanveden osasto on omistettu trooppiselle Amazonin alueen luonnolle. Siellä asuvat mm. piraijat, joiden altaassa käy melkoinen kuhina ruokinta-aikaan. Koralliriuttojen valtias on tietenkin hai. Akvaariotalossa on useita hailajeja ja ruokinta-aikana sukeltajat laskeutuvat altaisiin ruokkimaan ne. Unohtumaton elämys niin lapsille kuin aikuisillekin. Avoinna päivittäin klo 10–20, paitsi kuukauden viimeisenä maanantaina. Hylkeet esiintyvät klo 11.30 ja 16 ja hait klo 19. (Huom! Esityksiä ei maanantaisin). www.planeta-neptun.ru/ocean/. Paneta Neptunissa toimii myös pienemmille lapsille sopiva huvipuisto Dino-Park. Avoinna klo 10–21. www.dino-park.ru. Isompia lapsia kiinnostanee avaruusravintola Trans-Force. Osoite: ulitsa Marata 86. Lähimmät metroasemat: Zvenigorodskaja 420 m ja Pushkinskaja 550 m.

Avaa tästä tulostettava esite!

Vesipuistot


Waterville
Pietarin ensimmäinen vesipuisto sijaitsee Vasilin saarella hotelli Pribaltiskajan yhteydessä. Avoinna klo 11–23. Osoite: ulitsa Korablestroitelej 14. Lähin metroasema: Primorskaja ja sieltä edelleen bussilla numero 162. www.waterville.ru.

Sokos Hotel Palace Bridge
Hotellin roomalaistyylinen, ylellinen kylpyläosasto Vasilin saarella. Allasosastolla lasikupolikatto tuo päivänvalon sisälle. Allas- ja hemmotteluhoito-osastojen lisäksi kylpylässä on monipuolinen sauna- ja suihkumaailma. Ei vesiliukumäkiä. Lapsiperheet ovat tervetulleita kylpylään joka päivä klo 7-18.30. Alle 18-vuotiaat ainoastaan aikuisen seurassa. Osoite: Birzhevoi pereulok 2–4. Lähin metroasema: Sportivnaja 780 m. www.sokoshotels.fi.

Rodeo Drive
Uudehko vesipuisto sijaitsee esikaupunkialueella, keskustan pohjoispuolella. Avoinna klo 10–23. Osoite: prospekt Kultury 1. Lähin metroasema: Ozerki, josta on järjestetty kuljetus vesipuistoon. www.aqua-rodeo.ru

Piter Land
Pietarin uusin vesipuisto sijaitsee Suomenlahden rannalla, keskustan pohjoispuolella. Vihreyttä, palmuja, ananaksia, eksoottisia kukkia - kuin trooppinen paratiisi, jonne mahtuu kerralla jopa yli kaksi tuhatta vierailijaa. Lapsille ykkösjuttu on kuitenkin valtava 16 metriä korkea laiva, joka on tehty The Pirates of the Caribean elokuvasta tutun laivan, Black Pearlin näköiseksi. Laivasta löytyy baareja, kahviloita ja pelihuoneita. Kannelta lähtee useita vesiliukumäkiä, joista yksi liu’uttaa jopa ylöspäin. Vesipuistosta löytyy myös aaltoallas, syvä allas laitesukellusta varten, erikoisallas surffaajille ja puiston ympäri kiertää laiskavirta. Avoinna klo 10–23. Osoite: Primosrskij prospekt 72. Lähin metroasema: Tšernaja retška, josta edelleen bussilla 132 tai Staraja derevnja, josta edelleen bussilla 232. http://piterland.ru/.

Pietarin palatsit

Talvipalatsi - Eremitaasi
Tsaariperheen Talvipalatsissa ja sen sivurakennuksissa sijaitsee yksi maailman suurimmista taidemuseoista. Eremitaasin taidemuseo sai alkunsa Katariina Suuren yksityisestä taidekokoelmasta, jota myöhemmät tsaarit laajensivat. Vuonna 1852 tsaari Nikolai I avasi Eremitaasin kokoelmat julkiseksi ja kaikille avoimeksi museoksi.
Lokakuun vallankumouksen jälkeen taidemuseo kasvoi huomattavasti Venäjän ylhäisön omistaman taiteen jouduttua valtiollistetuksi ja nykyisin sen kokoelmissa on noin kolme miljoonaa taide-esinettä. Museossa voi ihailla Michelangelon, Rubensin, Rembrandtin, Van Goghin ja monien muiden vanhojen mestareiden lisäksi parhaita impressionisteja ja mm. Picassoa. Avoinna klo 10.30–18.00, keskiviikkoisin 10.30–21.00. Suljettu maanantaisin.
Erilliset pääsymaksut Aarregalleriaan, Pietari I talvipalatsiin ja Pääesikuntaan. Päivän voimassa olevalla yhteislipulla pääsee Eremitaasin perusnäyttelyn lisäksi kolmeen seuraavista: Menšikovin palatsi, Lomonosovin posliinitehtaan museo, Pietari Suuren talvipalatsi tai Pääesikunta. Pääsylippuja voi ostaa etukäteen museon verkkokaupasta. Vapaa pääsy lapsilla (kouluikäiset) ja opiskelijoilla (opiskelijakortti esitettävä).
Eremitaasin sisäänkäynti: Palatsiaukiolta, Dvortsovaja ploshad 2. Lähin metroasema: Admiralteiskaja 400 m. www.hermitage.ru

Mihailin palatsi - Venäläisen taiteen museo
Suuriruhtinas Mihail Pavlovitšin palatsissa taiteiden aukiolla vuodesta 1898 toiminut museo, jonka kokoelmissa on ikoneja, venäläisten mestareiden maalauksia mm. Aivazovskia ja Repiniä sekä venäläistä nykytaidetta.
Avoinna maanantaisin klo 10–17, torstaisin 13–21 ja muina päivinä 10–18. Suljettu tiistaisin.
Osoite: Inzhenernaja ulitsa 4. Lähin metroasema: Nevski prospekt 400 m. www.rusmuseum.ru.

Stroganovin palatsi
Arkkitehti Bartolomeo Rastrellin 1752–54 suunnittelema vaaleanpunainen barokkipalatsi Pietarin pääkadun, Nevski prospektin varrella. Stroganovien aatelisperheen entisessä palatsissa on nykyisin esillä vaihtuvia taidenäyttelyjä. Avoinna torstaisin 13–21 ja muina päivinä 10–17. Suljettu tiistaisin. Osoite: Nevski prospekt 17. Lähimmät metroasemat: Admiralteiskaja 310 m ja Nevski prospekt 350 m.

Marmoripalatsi
Katariina Suuren kreivi Orloville rakennuttama palatsi on saanut nimensä siihen runsaasti käytetystä marmorista. Palatsissa on esillä Venäjällä työskennelleiden ulkomaisten taiteilijoiden töitä. Avoinna to klo 13–21, muina päivinä 10–17. Suljettu tiistaisin. Osoite: Millionnaja ulitsa 5/11. Metro: Nevski prospekt 1,1 km.

Mihailin linna
Tsaari Paavali I omaksi suojapaikakseen rakennuttama linna, jossa hänet lopulta kuitenkin murhattiin. Linnassa on esillä 1800–1900-lukujen muotokuvakokoelmat. Avoinna to klo 13–21 ja muina päivinä 10–17. Suljettu tiistaisin. Osoite: Sadovaja ulitsa 2. Metro: Gostynyi Dvor 700 m.

Menšikovin palatsi
Kenraalikuvernööri A.D. Menšiko-vin upeasti sisustettu palatsi, joka oli aikoinaan Pietarin ensimmäinen kivirakennus. Esillä Pietari Suuren aikaista esineistöä ja taidetta. Avoinna 10.30–17.00. Suljettu maanantaisin. Osoite: Universitetskaja nab. 15. Lähimmät metroas.: Admiralteiskaja ja Vasileostrovskaja 1,1 km.

Jusupovin palatsi
Jusupovin aatelissuvun loistelias palatsi, jossa Rasputin murhattiin. Avoinna 11–17. Osoite: Nab. reki Moiki 96. Lähimmät metroasemat: Admiralteiskaja tai Sadovaja 1,2 km. http://yusupov-palace.ru/


Palatsit ja linnoitukset keskustan ulkopuolella


Tsarskoje Selo - Puškin

Pietarista 24 km etelään sijaitsee Puškinin kaupunki, entinen Tsarskoje Selo (Tsaarin kylä). 1700- ja 1800-luvuilla se oli erittäin suosittu Venäjän ylimystön lomakaupunki. Myös tsaariperheellä oli kesäkotinsa täällä. Yksi syy kaupungin suosioon saattoi olla myös Pietarin ensimmäinen rautatie.

Pietari Suuri rakennutti puolisolleen Traskoje Seloon Katariinan palatsin vuosina 1717–1723. Myöhemmin palatsia on laajennettu ja uudistettu useampaankin otteeseen. Nykyisen yli 300 m pitkän barokkipalatsin rakennutti keisarinna Elisabeth I vuonna 1756. Myöhemmin se oli myös Katarina Suuren lempipaikkoja. Rakennuksen koristeluun on käytetty yli 100 kiloa kultaa ja sen lukuisat salit on sisustettu runsain taideaartein. Palatsin nähtävyyksiin kuuluu mm. uudelleen rakennettu Meripihkahuone, jonka alkuperäiset osat katosivat toisen maailmansodan aikana. Avoinna 10–17, suljettu tiistaisin ja kuukauden viimeisenä maanantaina. Osoite: Sadovaja ulitsa 7, Pushkin. www.tzar.ru.

Tsarskoe Selo on tunnettu myös runoilija Puškinin koulukaupunkina. Alun perin Katariina Suuren lapsenlapsilleen rakennuttama lyseo palatsin vieressä, toimi myöhemmin aatelisperheiden poikien kouluna. Lyseon tiloissa toimii tällä hetkellä osa Puškinin kirjallisuusmuseosta. Avoinna 10–17. Suljettu tiistaisin ja kuukauden viimeisenä maanantaina. Osoite: Sadovaja ulitsa 2, Pushkin.

Katariinan palatsin pohjoispuolella sijaitsee Aleksanterin palatsi, Katariina Suuren lahja tulevalle tsaari Aleksanteri I:lle. Palatsi toimi Venäjän viimeisen tsaariperheen kotina. Avoinna 10–17. Suljettu tiistaisin ja kuukauden viimeisenä keskiviikkona.

Pietarista pääsee Vitebskin asemalta sähköjunalla Detskoe Seloon ja sieltä edelleen busseilla 371 ja 382 Katariinan palatsille. Matkailijoita varten bussit on merkattu “Palace” -kyltein. www.pushkin-town.net.

Pavlovsk

Katariina Suuri juhlisti perillisen syntymää rakennuttamalla pojalleen, suuriruhtinas Paavalille, Pavlovskin palatsin. Tästä 30 km Pietarista sijaitsevasta palatsista muodostui Pietarin musiikkielämän keskus, mm. Johan Straussin orkesteri viihdytti keisarillisia vieraita useina kesinä.
Avoinna klo 10–17. Suljettu perjantaisin ja kuukauden ensimmäisenä maanantaina. Osoite: Sadovaja ulitsa 20, Pavlovsk.
Sähköjuna Pavlovskiin lähtee Pietarista Vitebskin asemalta, n. 35 min. 
.

Pietarhovi - Peterhof

Pietari suuri toteutti unelmansa oman Versaillesin rakentamisesta Suomenlahden rannalle, Pietarhoviin n. 30 km Pietarista. Alueella on yhteensä seitsemän puistoa, 144 suihkulähdettä, neljä vesiputousta ja kanava merelle. Jo pelkästään puisto kullattuine suihkulähteineen on käynnin arvoinen, mutta kesäaikaan alueella on peräti 9 käyntikohdetta puiston lisäksi. Puiston suihkulähteen toimivat yleensä toukokuun puolivälistä lokakuun alkupäiviin klo 11–17. Monet Pietarhovin palatseista ovat avoinna myös talvella.

Suuri palatsi on avoinna klo 10.30–17.00. Suljettu maanantaisin ja kuukauden viimeisenä tiistaina. Kesällä on syytä varautua useamman tunnin jonotukseen.
Pienistä palatseista ja paviljongeista jokaisella on oma kiinniolopäivänsä. Lauantai ja sunnuntai ovat päiviä jolloin kaikki ovat varmasti avoinna.

Osoite: ulitsa Razvodnaja 2, Peterhof. Pietarhoviin pääsee kesällä nopeimmin kantosiipialuksella, joka lähtee Eremitaasin edessä sijaitsevasta laiturista. Junalla pääsee Pietarista Baltian asemalta Novij Peterhofiin ja sieltä edelleen busseilla nro 348, 350, 351, 352, 356 puistoon ”Park”. www.peterhofmuseum.ru.

Oranienbaum

Pietari Suuren lapsuuden kaverin Aleksandr Menšikovin huikea urakehitys tallipojasta Pietarin kuvernööriksi toi mukanaan myös vaurautta. Pietarin tapaan myös Menšikov ryhtyi rakennuttamaan itselleen loisteliasta kesäpalatsia. Paikaksi valikoitui Oranienbaum Suomenlahden rannalla, vastapäätä Kronstadtin merilinnoitusta. Rakennustyöt jäivät kuitenkin kesken Pietari Suuren kuoltua ja Menšiko-vin menetettyä asemansa. Palatsi siirtyi tuolloin Pietari III hallintaan. Menšikovin palatsi on avoinna klo 11–17, suljettu tiistaisin ja kuukauden viimeisenä maanantaina. Osoite: Dvortsovij prospekt 48, Lomonosov.

Lähellä Menšikovin palatsia sijaitsee vaatimaton Peterstadtin palatsi, Pietari III koti ja sittemmin myös ”vankila” vaimonsa, Katariina Suuren, kaapattua vallan.

Kaunein Oranienbaumin palatseista on Katariina Suuren rakennuttama Kiinalainen palatsi. Avoinna toukokuun lopulta syyskuun lopulle klo 11–17, suljettu tiistaisin.

Oranienbaumin nähtävyyksiin kuuluu myös Kelkkamäki eli Katalnaja Gorga ja sen paviljonki, jossa keisarilliset vieraat nautiskelivat virvokkeita ennen uutta huimaa mäenlaskua.

Sähköjuna Oranienbaumiin Pietarista Baltian asemalta, n. 60 min. www.oranienbaum.org.

Strelna

Vajaan 30 kilometrin päässä Pietarista sijaitsee Suomenlahden rannalla Strelnan puistoalue. Pietari Suuren piti rakennuttaa tänne edustuspalatsinsa mutta rakennustyöt jäivät kesken kun kohteeksi valikoituikin Pietarhovi. Konstantinin palatsista tuli sittemmin koti mm. Paavali I pojalle suuriruhtinas Konstantinille (tulevan tsaari Aleksanteri I nuorempi veli) ja tsaari Nikolai I pojalle, joka oli nimeltään myös suuriruhtinas Konstantin. Nykyisin palatsissa on Venäjän presidentin edustustiloja ja pieni museo, jossa on Eremitaasin kokoelmista esillä mitaleja, kunniamerkkejä yms.
Avoinna klo10–17. Suljettu keskiviikkoisin. Aukioloajoissa on usein muutoksia palatsin edustuskäytöstä johtuen. Osoite: Beriozovaja shosse 3/1, Strelna.

Strelnasta löytyy myös pieni Pietari Suuren aikainen puupalatsi, joka toimi aikoinaan välietappina keisarillisten seurueiden matkatessa Pietarhoviin tai Oranienbaumiin. Avoinna klo 10.30–17.00. Suljettu maanantaisin ja kuukauden viimeisenä tiistaina. Osoite: Bolnitchnaja Gorka 2, Strelna.

Sähköjunalla Pietarista Baltian asemalta Strelnaan, n. 25 min. .

Shuvalovka
Konstantinin palatsista vähän Pietarhovin suuntaan sijaitsee vanhan venäläisen kylän malliin rakennettu matkailukeskus. Alueella on pieni museo, käsityöpajoja, ravintola ja hotelli. Avoinna viikonloppuisin klo 10–22. Osoite: Sankt-Peterburskoe shosse 111. www.russian-village.ru.

Hatsina

Katariina Suuri lahjoitti, 45 km Pietarista sijaitsevan, Hatsinan palatsin suosikilleen kreivi Orloville. Myöhemmin palatsi siirtyi suuriruhtinas Paavalin käyttöön. Avoinna klo 10–17. Suljettu maanantaisin ja tiistaisin. Osoite: Krasnoarmeiskij prospekt 1, Gatsina. Pietarista Baltian asemalta pääsee sähköjunalla Hatsinaan ja edelleen palatsille bussilla 431. .

Pähkinälinna - Schlüsselburg

Pienellä Laatokan saarella, Nevajoen suulla, sijaitsi jo vuonna 1323 novgorodilaisten rakentama linnoitus. 1500-luvulla Pähkinäsaaressa kohosi jo mahtava kivilinnoitus, jossa oli seitsemän nelikerroksista tornia. Sen muurien pituus oli 740 m, korkeus 12–15 m ja paksuus jopa 4,5 m. 1700-luvun alusta helmikuuhun 1917 asti Schlüsselburgin linnoitus palveli myös poliittisena vankilana.
Avoinna toukokuun alusta lokakuun lopulle klo 10–17. Osoite: Krepost Oreshek, Shlüsselburg.
Pietarista pääsee Suomen asemalta sähköjunalla Petrokrepostiin ja sieltä edelleen saarelle Aigun -moottorialuksella, joka lähtee 20 minuutin välein Schlüsselburgin kaupungin ja Morozovin kylän laitureista.

Kronstadt

perustettiin suuren Pohjan sodan aikana vuonna 1703 Venäjän merilinnoitukseksi ja Pietarin kaupungin suojaksi. Nevan suistoalueen mataluuden ja Pietarin hankalan sijainnin vuoksi rakennettiin saarelle myös kauppasatama ja telakka. Loistokausi päättyi 1800-luvun loppuun mennessä, kun Kronstadt menetti asemansa kauppasatamana. Laivastotukikohdan matruusit, jotka olivat tukeneet Venäjän vallankumousta, nousivat vuonna 1921 kapinaan Leninin johtamaa bolševikkihalli-tusta vastaan. Kapinan kukistuttua monet matruuseista pakenivat saarelta jäätä myöten Suomeen. Suljettuna sotilasalueena olleeseen saareen avattiin pääsy vasta vuonna 1996.
Kesäisin Kronstadtiin pääsee kätevästi kantosiipialuksilla Tutskovin sillan kupeesta ja ympäri vuoden Chernaja Rechkan metroasemalta minibussilla nro 405.

 

Museot


Eläintieteellinen museo
Yksi maailman suurimmista eläintieteellisistä museoista, jonka kokoelmissa on 17 miljoonaa erilaista eläinlajia. Näistä tosin vain puoli miljoonaa mahtuu kerrallaan esille. Eläinmuseon ehdoton hitti ovat mammutit. Terraariohuone eli elävien hyönteisten eläintarha sijaitsee eläintieteellisen museon yläkerrassa. Avoinna klo 11–18. Suljettu tiistaisin ja kansallisina juhlapäivinä. Osoite: Universitetskaja naberezhnaja 1. Lähin metroasema: Admiralteiskaja 890 m. www.zin.ru/museum.

Perhospuutarha Mindo
Elävien perhosten näyttely. Avoinna ti–su klo 10–20. Osoite: ulitsa Pravdi 12. Lähin metroasema: Zvenigotodskaja 400 m. .

Lintupuutarha Mindo
Eksoottisten ja laululintujen näyttely. Avoinna ti–su klo 10–20. Osoite: Ropshinskaja ulitsa 17. Metro: Chkalovskaja 350 m. .

Lelumuseo
Lelumuseossa on kansanleluja, neuvostoaikaisia teollisia leluja, nukketaloja, tinasotilaita sekä suuri kukkopillien ja okariinojen kokoelma. Avoinna klo 11–18. Suljettu maanantaisin sekä jokaisen kuukauden viimeisenä tiistaina. Osoite: Naberezhnaja reki Karpovki 32. Metro: Petrogradskaja 720 m. .

Nukkemuseo
Pietarin yksityisessä Nukkemuseossa on noin 2500 erilaista nukkea, jotka on valmistettu käsityönä paikallisessa nukketehtaassa. Nukkeaiheen kautta käydään läpi koko Venäjän historia kiehtovalla tavalla. Avoinna ti–su klo 11–18. Osoite: Kamskaja ulitsa 8. Metro: Vasileostrovskaja 1,2 km. www.museumdolls.ru. .

Tykistömuseo - Arsenal
Suuri sotahistorian museo vanhassa asevarastossa. Esillä aseiden historiaa keihäistä ohjuksiin. Avoinna klo 11–18. Suljettu maanantaisin, tiistaisin ja kuukauden viimeisenä torstaina. Osoite: Aleksandrovskij park 7. Metro: Gorkovskaja 330 m. www.artillery-museum.ru.

Laivastomuseo
Entisessä pörssirakennuksessa sijaitsee nykyisin maailman suurimpiin kuuluva merimuseo, Esillä runsaasti laivojen pienoismalleja, keulakuvia ja lippuja. Avoinna 10.30–16.45. Suljettu maanantaisin ja tiistaisin sekä jokaisen kuukauden viimeisenä keskiviikkona. Osoite: Birzhevaja Ploshad 4. Metro: Admiralteislaja 1 km. Museo on muuttamassa uusiin tiloihin talven 2012–13 aikana. www.navalmuseum.ru.

Museosukellusvene
Yksi Neuvostoliiton ensimmäisistä sukellusveneistä oli vuonna 1931 valmistunut D-2 Narodovolets. Avoinna klo 11–18. Suljettu maanantaisin ja tiistaisin sekä kuun viimeisenä torstaina. Osoite: Shkiperskij Protok 10. Metro: Vasileostrovskaja ja sieltä edelleen Marshrutka minibusseilla K44 tai K30. Nevski prospektilta bussi 7.

Rautatiemuseo
Ehkä paras tämän alan museo Venäjällä. Runsaasti pienoismalleja. Avoinna klo 11.00–17.30. Suljettu perjantaisin ja lauantaisin sekä kuukauden viimeisenä torstaina. Osoite: Sadovaja ulitsa 50. Metro: Sadovaja 300 m.

Vesimuseo
Pietarin vanhassa vesitornissa sijaitseva museo esittelee kaupungin vesihuollon historiaa ja nykypäivää. Avoinna klo 10–20. Suljettu maanantaisin ja tiistaisin sekä kuukauden viimeisenä perjantaina. Osoite: Shpalernaja ulitsa 56. Metro: Chernyshevskaja 970 m. .

Panssarilaiva Aurora
1917 vallankumouksen alkamisen merkkilaukaukset ammuttiin panssarilaiva Aurorasta kohti Talvipalatsia. Avoinna 11–18. Osoite: Petrovskaja naberezhnaja. Metro: Gorkovskaja 900 m. .

Sirkus, baletti, teatterit


Sirkus

Pietarin Suuri Sirkus
Keskustassa, Fontankan kanavan varrella sijaitsee Venäjän vanhin toimiva sirkus. Vuonna 1877 aloittaneen Pietarin valtiollisen sirkuksen areenan halkaisija on 13 metriä ja sen talleihin mahtuu 150 hevosta. Huippuesiintyjiä - taikureita, akrobaatteja, eläimiä, klovneja, nuoralla tanssijoita. Sirkustaidetta parhaimmillaan. Esityspäivät ja ajat kannattaa tarkistaa etukäteen. Samassa rakennuksessa sijaitsee myös maailman ensimmäinen sirkusmuseo (avattu vuonna 1928), josta löytyy yli 80 000 sirkuksen historiasta kertovaa esinettä.
Esitykset klo 19, la–su myös klo 15. Sirkusmuseo avoinna arkisin klo 12–18.
Osoite Naberezhnaja reki Fontanki 3. Lähin metroasema Gostinyi Dvor 650 m. www.circus.spb.ru/en/

Kesäsirkus
Hieman pienempi ja vaatimattomampi kesäsirkus Avtovossa. Osoite: ulitsa Avtovskaja 1-A. Lähin metroasema: Avtovo 300 m. www.circus-avtovo.ru

Baletti- ja oopperateatterit

Pikkuballerinoja ihastuttaa varmasti käynti baletissa. Kaikki Pietarin balettiteatterit ovat rakennuksina kauniita ja esitysten taso on maailman huippua.

Tunnetuin teattereista on Mariinski, vuonna 1860 rakennettu entinen keisarillinen teatteri. Osoite: Teatralnaja ploshad 1/2. Lähin metroasema: Sadovaja 1,2 km. Nevski prospektilta bussilla 3, 22 tai 27. www.mariinsky.ru.

Yhtä ihastuttava teatteri on vanha ja perinteinen Mihailovski Taiteiden aukiolla. Osoite: Ploshad Iskusstva 1. Metro: Nevski prospekt 300 m. www.mikhailovsky.ru.

Eremitaasin teatteri on Katariina Suuren palatsinsa yhteyteen rakennuttama pieni teatteri, jossa myös järjestetään ooppera- sekä balettiesityksiä. Osoite: Dvortsovaja naberezhnaja 34. Metro: Admiralteiskaja 660 m. www.rus-ballet.com.

Taidetta luistimilla

Pietarin Jääbaletti
Maailman parhaimpien luistelijoiden esittämänä luistimille sovitettuja balettiklassikkoja. Ohjelmistossa mm. Prinsessa Ruusunen, Pähkinänsärkijä ja Joutsenlampi. Osoite: ulitsa 8. Sovetskaja 56. Metro: Ploshad Vosstanija 1,2 km. Nevski prospektilta johdinautolla nro 10. www.balletonice.spb.ru.

Lasten Jääteatteri
Satuja ja kansantarinoita luistimilla. Osoite: Ligovskij prospekt 148. Metro: Obvodnyi Kanal 170 m. www.ice-theater.ru.

Venäläinen Folk show

Reipas musiikki ja kansantanssiesitys Nikolain palatsissa. Osoite: Ploshad Truda 4. Metro: Admiralteiskaja 1,3 km. Nevski prospektilta bussit 3, 22 ja 27. www.folkshow.ru.

Musiikkiteatterit

Zazerkale
Ohjelmistossa mm. Nalle Puh, Pikku Prinssi, Rikki-tikki-tavi ja Kolme pientä porsasta. Osoite: ulitsa Rubinshteina 13. Metro: Dostojevskaja 170 m. www.zazerkal.spb.ru.

Music Hall
Musiikkiteatterin ohjelmistossa myös lasten musikaaleja, mm. Aladdin ja Bremenin soittoniekat. Osoite: Aleksandrovskij park 4. Metro Gorgovskaya 400 m. www.musichallspb.ru.

Lasten ja nuorten filharmonia
Ohjelmistossa mm. Susi ja seitsemän pientä kiliä, Kain ja Gerdan tarina (Lumikuningatar) ja Punahilkka. Osoite: Bolshoi Sampso-nievskij prospekt 79. Metro: Lesnaja 670m. www.filspb.ru.

Nukketeattereita

Esitykset ovat venäjänkielisiä mutta ohjelmistossa on usein kaikkien hyvin tuntemia klassikkosatuja.

Marionettiteatteri Demmeni sijaitsee erinomaisella paikalla ydinkeskustassa. Perinteikäs teatteri perustettiin jo vuonna 1919 ja nykyisin sen ohjelmistoon kuuluu 15 erilaista esitystä. Näytökset päivittäin klo 11, 14 ja 17. Osoite: Nevski prospekt 52. Metro: Gostinyi Dvor 140 m. www.demmeni.ru.

Pietarin Suuri Nukketeatteri. Osoite: ulitsa Nekrasova 10. Metro: Chernyshevskaja 750 m. www.puppets.ru.

Muita nukketeattereita:
www.teatrskazki.spb.ru  
www.puppettheatre.spb.ru  
www.kukfo.ru

Lasten rautatie, Minivenäjä, Valkeat yöt -festivaali


Tsarskoe selon Pieni rautatie

kulkee noin 10 km matkan Kuptšinon asemalta Puškiniin. Kesällä 2011 avatusta reitistä osa kulkee pitkin Venäjän ensimmäistä rataa, jonka tsaari Nikolai I rakennutti vuonna 1837 Pietarista silloiseen Tsarskoe Seloon, nykyiseen Puškiniin. Tässä junassa kaikkia tehtäviä hoitavat 11–17-vuotiaat lapset. Veturinkuljettajat, konduktöörit, vaunupalvelijat ja kuuluttajat on huolella koulutettu tehtäviinsä. Rautatieyhtiö toivookin näin houkuttelevansa nuoria tulevaisuudessa valitsemaan junaliikenteen ammatikseen.
Junat kulkevat kesäviikonloppuisin noin tunnin välein ja matka kestää puolisen tuntia. Kuptšinoon pääsee sinisellä metrolinjalla.

Minivenäjä eli Grand Maket Rossija

on 800 neliömetrin suuruinen pienoismalli, johon on kerätty kaikki Venäjän tärkeimmät alueet ja kohteet. Pienoismallinäyttely on kooltaan maailman suurimpia ja varmasti käymisen arvoinen kohde kaikille lapsille ja isommillekin asianharrastajille. Sen rakentamiseen osallistui noin 100 henkeä neljän vuoden ajan Pienoismalleihin on käytetty 11.500 kg kipsiä ja 750.000 valopistettä säätelee vuorokaudenaikojen vaihtumista.
Minivenäjän näyttelyhalli sijaitsee noin 10 km keskustasta etelään. Lähimmältä metroasemalta Moskovskije Vorotalta on vajaan kilometrin kävelymatka.
Osoite: Tsvetochnaja ulitsa 16. www.grandmaket.ru

Valkeat yöt -festivaali

järjestetään Pietarissa vuosittain toukokuun lopun ja heinäkuun puolivälin välisenä aikana. Kaupungin teattereissa ja konserttisaleissa on tuolloin tarjolla runsaasti korkeatasoista ohjelmaa ja ulkoilmakonsertteja järjestetään mm. Palatsiaukiolla. Suuria kansanjuhlia festivaalin aikana ovat Pietarin kaupungin syntymäpäivä 27.5. ja meidän juhannuksen aikoihin vietettävä koulujen päättymisjuhla, Punaiset purjeet. Juhlaillan kääntyessä yöksi Neva-joen yllä taivaan täyttää puolisen tuntia kestävä ilotulitus ja valoshow, samalla kun punaisin purjein varustettu vanha purjelaiva lipuu joella. Öistä esitystä kerääntyy joen rannoille ihailemaan 2–3 miljoonaa ihmistä.

Syömään ja ostoksille


Syömään

Pietari on nykyään täynnä hyviä ruokapaikkoja ja venäläinen ruoka on hyvää ja täyttävää. Oman hotellin lähellä sijaitsevista ruokapaikoista kannattaa kysyä ehdotuksia hotellin henkilökunnalta ja heitä voi myös pyytää tekemään pöytävarauksen. Illallista varten. Suosituin lounasaika on 13–14 ja illalliselle mennään yleensä klo 19. Ravintoloiden hintatasossa saattaa olla suuriakin eroja. Useimmat ovat onneksi laittaneet ruokalistansa ulos ovenpieleen tutkittavaksi. Myös kahviloista saa useimmiten ruoka-annoksia. Edullisia lounastarjouksia mainostetaan nimellä Business lunch (??????-????). McDonald’s ja monet erilaiset pizzeriat ovat helppoja ruokapaikkoja lasten kanssa mutta kannatta kokeilla myös seuraavia:

  • Bliny Domik (Lettutalo) - Blinejä ja muita perinneruokia. Osoite Kolokolnaja ulitsa 8 (lähellä Vladimirskajan metroasemaa).
  • Jolki-Palki -ketjun ravintolat on sisustettu maalaistyyliin ja tarjolla on venäläisiä herkkuja. Useita ravintoloita mm. Nevski 22–24 ja 88, Malaja Konjushennaja ul.9. www.elki-palki.ru
  • Teremok on venäläistä ruokaa tarjoileva pikaruokaketju. Useita ravintoloita mm. Nevski prospekt 60 ja 93, Bolshaja Morskaja ulitsa 11.
  • U tjoshi na blinah (Tädin luona blineillä) - Blinejä ja muita venäläisiä ruokia. Useita ravintoloita Pietarin keskustassa mm. Malaja Mosrskaja ulitsa 4 ja Zagorodnij prospekt 18
  • Stolle -ketjun kahvilat tarjoavat ihania piirakoita (marjoista, kaa-lista, lihasta, kalasta, ym.). Keskustassa mm. Nevski prospekt 11 ja Konjushennij pereulok 1/6. www.stolle.ru
  • Tshainaja lozhka (Teelusikka) kahvila-ravintola, venäläisiä kan-sallisruokia. Nevski prospekt 44. www.teaspoon.ru

Ostoksille

Pietarin keskustan liikkeet ja tavaratalot ovat avoinna aamusta iltamyöhään, myös sunnuntaisin. Venäläiset rakastavat hemmotella lapsiaan ja pukevat nämä mielellään hyvin. Lähes kaikissa kauppakeskuksissa ja tavarataloissa onkin oma kerros tai erillinen alue varattuna pelkästään lasten vaatteille ja tavaroille. Hyviä ostospaikkoja lasten kanssa liikuttaessa ovat Pietarin keskustassa esimerkiksi:

  • Tyylikäs ostoskatu keskustassa on Bolshaja Konjushennaja, josta löytyy mm. tavaratalo DLT ja runsaasti erilaisia kansainvälisiä merkkiliikkeitä.
  • Gostinyi Dvor on kokonaisen korttelin kattava tavaratalo, jossa pietarilaiset ovat käyneet ostoksilla jo vuodesta 1785. Osoite: Nevski prospekt 35. www.bgd.ru
  • Grand Palace -tavaratalo. Osoite: Nevski prospekt 44.
  • Passazh-tavaratalo. Osoite: Nevski prospekt 48. www.passage.spb.ru
  • Nevsky Centre -tavaratalo ja Stockmann. Osoite: Nevski prospekt 114–116. www.nevskycentre.ru
  • Olympic Plaza -tavaratalo. Osoite: Uitsa Marata 5.
  • Planeta Neptun -tavaratalo Osoite: Ulitsa Marata 86. www.planeta-neptun.ru
  • Galeria-tavaratalo. Osoite: Ligovskij prospekt 30. www.galeria-spb.ru
  • PIK-tavaratalon yläkerrassa sijaitsee lasten oma tavaratalo - Detskij Mir. Osoite: Sennaja ploshad, ulitsa Efimova 2. www.tk-pik.ru
  • Sennaja-tavaralo. Osoite: Sennaja ploshad, ulitsa Efimova 3. www.sennaya.ru

Hyvä tietää


Lasten kanssa liikenteessä

Venäläinen liikennekulttuuri on erilainen kuin mihin olemme tottuneet Suomessa ja siksi ylimääräinen tarkkaavaisuus on paikallaan, erityisesti suojatiellä katua ylitettäessä. Suosittelemme käyttämään monin paikoin tarjolla olevia alikulkutunneleita.

Paras tapa liikkua Pietarissa on kävely. Varsinkin vielä rattaissa viihtyvien lasten kanssa se on ehdottomasti paras tapa liikkua paikasta toiseen. Julkiset liikennevälineet ovat usein kovin täysiä ja mukaan mahtuminen voi olla vaikeaa. Varsinkin rattaiden kanssa liikkuvien voi olla mahdotonta päästä linja-auton tai raitiovaunun kyytiin. Metroasemilla ei ole hissejä matkustajien käyttöön ja eri linjojen risteysasemilla on usein korkeita portaikkoja kiivettävänä. Liukuportaat ovat yleensä hyvin pitkiä ja jyrkkiä.
Suosittelemme matkalle mukaan kevyitä, kokoontaitettavia matkarattaita. Taksi on lasten kanssa liikuttaessa hyvä ja kohtuuhintainen kulkuväline.

Ruoka ja juoma

Lasten kanssa matkustettaessa hygieniasta huolehtiminen on tärkeää ja käsien desinfiointiaineet auttavat välttämään ison osan pöpöistä. Ruoka Pietarissa on pääsääntöisesti hyvälaatuista mutta vesijohtovesi ei ole juotavaa. Pullotettua vettä on syytä käyttää myös hampaiden pesuun. Kaupoissa on saatavissa normaalisti vaippoja ja lasten purkkiruokia. Hotelleissa ja ravintoloissa on yleensä hyvin saatavilla lastenistuimia mutta vessoissa on harvoin huomioitu pikkuasiakkaita.

Allergiat

Venäjällä kärsitään allergioista vähemmän kuin Suomessa ja siksi myös allergiatuntemus on huomattavasti vähäisempää. Vakavista ruoka-aineallergioista kärsivien onkin syytä varata matkalle mukaan tiedot allergisoivista aineista venäjäksi kirjoitettuina.

Esimerkiksi hollantilaisen Wageningen yliopiston ylläpitämällä Food-Info verkkosivulla on julkaistu eri kielillä allergiasanastoja. Suomi-Venäjä.-sanasto löytyy osoitteesta: www.food-info.net/allergy/fi-ru.pdf

Terveys

Venäjälle matkustettaessa matkavakuutus on pakollinen ja oman vakuutusyhtiön mahdolliset sopimuslääkärit Pietarissa kannattaa selvittää ennen matkaa. Tarvittaessa hotelli voi kutsua lääkärin myös hotellihuoneeseen potilaskäynnille.

Pakollisia rokotuksia Venäjälle matkustettaessa ei ole mutta hepatiitti-, jäykkäkouristus-, kurkkumätä- ja poliorokotteen voimassaoloa suositellaan. Lisätietoja saa esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivulta www.thl.fi löytyvästä Matkailijan terveysoppaasta.

Turvallisuus

Suurkaupungiksi Pietari on melko turvallinen. Keskusta-alueella suurimpia uhkia ovat taskuvarkaat ja vilkas liikenne. Isompien lasten kanssa matkustavien on hyvä tietää, että Pietarissa alle 18-vuotiaat lapset eivät saa liikkua ulkona ilman aikuista klo 23.00-06.00 välisenä aikana.

Ulkoministeriön internetissä julkaisemiin matkustustiedotteisiin kannattaa tutustua: www.formin.finland.fi/matkustus .
Suomen Pääkonsulaatti Pietarissa sijaitsee osoitteessa Preobrazhenskaja ploshad 4. Puhelinnumero klo 08.30–16.15 (keskus) +7-812-331-7600. Konsulipäivystys puh +7-812-967-3782 suomalaisia koskevissa hätätapauksissa virka-ajan ulkopuolella.

Matkailutoimiston enkelit

Pietarin matkailutoimisto on perustanut matkailijoiden avuksi Enkelipalvelun. Nuoret kielitaitoiset Enkelit neuvovat matkailijoita ja auttavat tarpeen tullen myös hädän hetkellä. Heiltä saa myös karttoja ja esitteitä. Useimmiten enkeleitä tapaa Nevski prospektilla Kazanin kirkon lähettyvillä tai Gostinij Dvorin luona.

Matkailutoimiston kiinteitä infopisteitä löytyy mm. Palatsiaukiolta, Iisakin aukiolta, Pietari-Paavalin linnoitukselta ja Kapina-aukiolta eli ploshad Vosstanialta. Infopisteistä on saatavilla karttoja ja esitteitä.  http://visit-petersburg.ru

 

  • PDF Lasten Pietari.pdf
  • Tulosta

Huvipuistot

Nevajoen ympäröimä Ristisaari on ollut pietarilaisten suosima ulkoilualue ja vapaa-ajanvietto-paikka jo keisarivallan aikana. Saarella on runsaasti tilaa juosta ja pelata tai nauttia vaikka piknikistä yhdessä pietarilaisperheiden kanssa. Alueella sijaitsee runsaasti ravintoloita ja koko perheen ohje...

Lue lisää

Vesipuistot

Waterville Pietarin ensimmäinen vesipuisto sijaitsee Vasilin saarella hotelli Pribaltiskajan yhteydessä. Avoinna klo 11–23. Osoite: ulitsa Korablestroitelej 14. Lähin metroasema: Primorskaja ja sieltä edelleen bussilla numero 162. www.waterville.ru. Sokos Hotel Palace Bridge Hotellin roomalaistyyli...

Lue lisää

Pietarin palatsit

Talvipalatsi - Eremitaasi Tsaariperheen Talvipalatsissa ja sen sivurakennuksissa sijaitsee yksi maailman suurimmista taidemuseoista. Eremitaasin taidemuseo sai alkunsa Katariina Suuren yksityisestä taidekokoelmasta, jota myöhemmät tsaarit laajensivat. Vuonna 1852 tsaari Nikolai I avasi Eremitaasin k...

Lue lisää

Palatsit ja linnoitukset keskustan ulkopuolella

Tsarskoje Selo - Puškin - Pietarista 24 km etelään sijaitsee Puškinin kaupunki, entinen Tsarskoje Selo (Tsaarin kylä). 1700- ja 1800-luvuilla se oli erittäin suosittu Venäjän ylimystön lomakaupunki. Myös tsaariperheellä oli kesäkotinsa täällä. Yksi syy kaupungin suosioon s...

Lue lisää

Museot

Eläintieteellinen museo Yksi maailman suurimmista eläintieteellisistä museoista, jonka kokoelmissa on 17 miljoonaa erilaista eläinlajia. Näistä tosin vain puoli miljoonaa mahtuu kerrallaan esille. Eläinmuseon ehdoton hitti ovat mammutit. Terraariohuone eli elävien hyönteisten eläintarha sijaitsee el...

Lue lisää

Sirkus, baletti, teatterit

Sirkus - Pietarin Suuri Sirkus Keskustassa, Fontankan kanavan varrella sijaitsee Venäjän vanhin toimiva sirkus. Vuonna 1877 aloittaneen Pietarin valtiollisen sirkuksen areenan halkaisija on 13 metriä ja sen talleihin mahtuu 150 hevosta. Huippuesiintyjiä - taikureita, akrobaatteja, eläimi...

Lue lisää

Lasten rautatie, Minivenäjä, Valkeat yöt -festivaali

Valkeat yöt -festivaali järjestetään Pietarissa vuosittain toukokuun lopun ja heinäkuun puolivälin välisenä aikana. Kaupungin teattereissa ja konserttisaleissa on tuolloin tarjolla runsaasti korkeatasoista ohjelmaa ja ulkoilmakonsertteja järjestetään mm. Palatsiaukiolla. Suuria kansanjuhlia festivaa...

Lue lisää

Syömään ja ostoksille

Pietari on nykyään täynnä hyviä ruokapaikkoja ja venäläinen ruoka on hyvää ja täyttävää. Oman hotellin lähellä sijaitsevista ruokapaikoista kannattaa kysyä ehdotuksia hotellin henkilökunnalta ja heitä voi myös pyytää tekemään pöytävarauksen. Illallista varten. Suosituin lounasaika on 13–14 ja illall...

Lue lisää

Hyvä tietää

Lasten kanssa liikenteessä Venäläinen liikennekulttuuri on erilainen kuin mihin olemme tottuneet Suomessa ja siksi ylimääräinen tarkkaavaisuus on paikallaan, erityisesti suojatiellä katua ylitettäessä. Suosittelemme käyttämään monin paikoin tarjolla olevia alikulkutunneleita. Paras tapa liikkua Piet...

Lue lisää
Yhteyttä
Sähköposti:
Osoite:
Matka-Prima Futurist Oy
Yhteydenottolomake
Uutiset